Kuurosokea mestariuimari aiottiin lähettää Tokioon yksin – joutuu sydäntäsärkevällä tavalla sivuun: "Tätä ei voi hyväksyä"

Uinnin kolminkertainen paralympiavoittaja Becca Meyers joutuu jäämään tylyllä tavalla sivuun Tokion paralympialaisista. Yhdysvaltalainen ei nimittäin saa ottaa kisoihin henkilökohtaista avustajaa, vaikka on kuurosokea.

Meyersillä oli syntyessään Usherin oireyhtymä, joka on yleisin kuurosokeutumista aiheuttavista oireyhtymistä. Meyers on ollut aina kuuro, ja hän on asteittain menettänyt myös näkönsä. Hän on tarvinnut jokapäiväisistä askareista ja huippu-urheilijan elämästä selvitäkseen henkilökohtaisen avustajan, jona on toiminut hänen äitinsä Maria Meyers.

Koronarajoitusten takia Maria Meyers ei kuitenkaan saanut matkustaa Tokioon, ja 26-vuotias Becca olisi joutunut matkaamaan paikan päälle yksin. Ajatus kauhistutti uimaria, eikä se olisi käynyt kuurosokealla henkilöllä järkeensä.

– En ole nukkunut. Olen niin stressaantunut, Becca Meyers sanoi Washington Postin mukaan.

– Harjoitteluni alkoi kärsiä tämän tilanteen takia, enkä ole pystynyt olemaan niin hyvä kuin voin olla. 

Meyersin huipputasosta kertoo oleellisen se, että hän saavutti jo 2012 Lontoon paralympialaisista hopeaa ja pronssia 17-vuotiaana ja voitti neljä vuotta myöhemmin Rio de Janeiron paralympialaisissa kolme kultaa sekä otti yhden hopean.

Tokiosta nainen joutuu kuitenkin karvaasti sivuun.

– Hän on antanut koko elämänsä tälle. Tätä ei voi hyväksyä. Tämä on sydäntäsärkevää, äiti Maria Meyers sanoi.

Kenen vastuu?

Yhdysvaltain olympiakomitean mukaan Meyersin tilanne johtuu Japanin hallituksen ja Tokion järjestelykomitean rajoituksista ulkomaalaisia vieraita koskien. Beccan isä Mark Meyers kertoo olleensa kuitenkin yhteyksissä henkilöön Japanin hallituksesta, jonka mukaan ratkaisu ei ole hallituksen tai järjestelykomitean tekemä.

– Se on Yhdysvaltain olympia- ja paralympiakomitea, joka tämän estää, isä-Meyers sanoi.

Becca Meyersin mukaan kukaan ei koskaan edes kysynyt häneltä, mitä hän tarvitsee.

– Kun meillä oli toukokuussa kokoontuminen tästä keskustelemiseksi, esitin asiani ja sanoin: "Okei, miten saamme tämän toimimaan?" He puhuivat päälleni ja tyrmäsivät minut. He sanoivat: "Tässä on, mitä meillä on, sinun täytyy pärjätä sen kanssa."

Tokion paralympialaisten on määrä käynnistyä elokuun lopulla.

Lue myös:

    Uusimmat