Kuumat ilmat työllistivät kesällä myös pelastushenkilökuntaa. Subin Pelastajat-sarjan Jere Jefremoff ehti kuitenkin viettää myös ansaittua kesälomaa.
Subin suositun palo- ja pelastusaseman arkea kuvaavan Pelastajat-sarjan hahmoilla on riittänyt työtä läpi kesän, vaikka tv-kamerat ovatkin jo tältä erää sammuneet. Pelastajien paloesimies Jyrki "Jere" Jefremoff kertoo, että kesä ja etenkin helteet toivat pelastajille jälleen paljon tehtäviä.
– Jossain määrin helteet aina näkyvät hälytysten määrässä, kun lähdetään joukolla veneilemään ja uimaan. Uintimatkat arvioidaan monesti väärin, ja monesti nämä turmat tapahtuvat jonkin aineen vaikutuksen alaisena. Uhkarohkeita ikävä kyllä riittää, sanoo Jefremoff.
Helleaallot tekivät piikin myös ambulanssien päiviin, sillä etenkin vanhukset kärsivät kovista helteistä.
Miten pelastaja viettää kesää? Ja mistä Jeren mukaan voi bongata salskeita miehiä ja viehättäviä naisia?
Lue loput Jeren haastattelusta Subin netissä!
PELASTAJAT uudet, viidennen kauden jaksot nähdään syksyllä maksullisella MTV3 MAX -kanavalla. Subilla uudet jaksot nähdään ensi vuoden puolella.
(MTV3)