Kuntien säästökuurit uhkaavat päiväkotien kesätoimintaa

Päiväkotien kesäkauden suunnittelu kunnissa on alkanut. Päiväkotilasten vanhemmilta kysellään nyt,tarvitsevatko he lapsilleen kesän ajaksi kunnallista päivähoitoa.

Lastentarhanopettajaliitossa (LTOL) uskotaan, että jo ennestään ongelmallinen kesä on säästökuurien takia monessa kunnassa entistäkin vaikeampi järjestää.

- Mikäli lomautukset osuvat kesäkaudelle, ongelmia syntyy. On hyvin kyseenalaista, että saadaanko sellaisesta säästämisestä lopulta säästöjä lainkaan, koska lomautusten vaikutukset ulottuvat pitkälle, LTOL:n järjestösihteeri Harri Myllynen sanoo.

Toisaalta, jos kesä on lämmin ja perheet viihtyvät mökeillä ja mummoloissa, lasten määrä saattaa myös vähentyä arvioitua enemmän.

Myllysen mielestä on kuitenkin todennäköisempää, että kuntien säästötoimet vaikeuttavat kesätoiminnan järjestämistä.

- Ainoa vaihtoehto tuntuu olevan säästää henkilöstömenoissa eli kesätoiminta supistetaan minimiin. Osa päiväkodeista sulkee kesäksi muutenkin ovensa ja toimintoja yhdistetään. Säästöt tarkoittavat tällöin entistäkin suurempia ryhmiä auki olevissa päiväkodeissa.

Säästökuuri saattaa aiheuttaa myös henkilöstön vaihtuvuutta, jos kunnissa ryhdytään katkaisemaan määräaikaisten virkoja keväällä vanhan tavan mukaisesti.

- Silloin päiväkodin johtajat joutuvat pohtimaan, että miten lapsille tutut ja turvalliset ihmissuhteet saadaan kesänkin osalta säilytettyä. Tässä mentiin jo jonkin aikaa parempaan suuntaan, mutta uskon, että vanha käytäntö otetaan taas uudelleen käyttöön.

Laki parantamaan laatua

Henkilöstöpula on alkanut aikaisemmin näkyä Myllysen mukaan päiväkodeissa jo heti kesäkuun alussa, kun monesti kesäkauden hoidontarpeesta ohjeistetaan miinustamaan valmiiksi tietty teoreettinen prosenttiosuus.

- Kun toimin itse päiväkodinjohtajana, huomasin, että kesäkuun alku oli usein hyvin kriittinen, kun lapsia ei jäänytkään pois oletusten mukaisesti.

Sama ongelma koskee myös elokuun alkua, jos lapsia tulee hoitoon enemmän kuin oli odotettu. Henkilöstöpula näkyy erityisesti silloin, kun uusien lasten määrä on suuri.

- Varsinkin silloin tarvitaan henkilökuntaa ohjaamaan ja perehdyttämään uusia perheitä ja ottamaan lapsia vastaan niin, että he kokisivat olonsa turvalliseksi, ja aloitus olisi mahdollisimman pehmeä.

Myllysen mukaan kuntien säästökuuri alkaa näkyä kesäkauden suunnittelussa toden teolla vasta myöhemmin keväällä.

- Silloin ikäviä esimerkkejä kesän järjestelyistä olisi varmasti jo tiedossa.

Paljon on puhuttu siitä, että päiväkodeille pitäisi määritellä laissa maksimiryhmäkoot. Myllysen mielestä lakiin tarvitaankin laatua parantavia tekijöitä.

- Kuntienkin olisi helpompi toimia, kun maksimiryhmäkoko olisi määritelty selkeästi laissa. Se estäisi ryhmäkokojen kasvattamisen ryhmän ohjaajien määrän lisäämisen turvin. Yhteiskunnan tulisi olla valmis maksamaan siitä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat