The King’s Speech, Britannia/Australia 2010. Ohjaus: Tom Hooper. Käsikirjoitus: David Seidler. Kuvaus: Danny Cohen. Leikkaus: Tariq Anwar. Musiikki: Alexandre Desplat. Pääosissa: Colin Firth, Geoffrey Rush, Helena Bonham Carter, Guy Pearce, Michael Gambon, Eve Best, Derek Jacobi, Jennifer Ehle, Timothy Spall, Claire Bloom. Kesto: 118 min.
Oscar-vedonlyöjien varmin vinkki on viime kuukaudet ollut Tom Hooperin monarkkimuotokuva Kuninkaan puhe. Änkyttävän prinssin vastahakoinen matka valtaistuimelle on elokuvana niin huikean hieno, etteivät rahansa likoon pistäneet pääse juhlimaan kovin suurilla kertoimilla helmikuun 27. päivänä.
Englannin nykyisen kuningattaren, Elisabet II:n, isästä Albertista ei alun perin pitänyt tulla kuningasta ollenkaan. ”Bertie” oli kruununperimysjärjestyksessä vasta toisena isoveljensä Davidin jälkeen.
Kun veljesten isä Yrjö V kuoli, siirtyi valta esikoispojalle, jonka jälkipolvet tuntevat paremmin hallitsijanimellä Edward VIII. Kuinka ollakaan, rakkaus oli riuhtonut playboy-prinssiä jo pitkään eri suuntaan. Sopimaton suhde eronneeseen amerikattareen, Wallis Simpsoniin, johti skandaalinkäryiseen kruunusta luopumiseen vuonna 1936.
Hooperin Kuninkaan puhe ei ole kuvaus kuningashuonetta koetelleesta suhdesotkusta ja sitä seuranneesta kriisistä. Edwardin (Guy Pearce) ja Wallisin (Eve Best) kohuromanssi on pelkkä sivujuonne draamassa, jonka päähenkilöitä ovat julkisuutta vieroksuva Yorkin herttua, Albert (Colin Firth) ja hänen omaperäinen puheopettajansa Lionel Logue (Geoffrey Rush).
Varhaislapsuudestaan lähtien pahasta änkytyksestä kärsinyt Bertie kääntyy pakon edessä äkkiväärän terapeutin puoleen. Rakastavan puolisonsa (ihana Helena Bonham Carter) kannustamana prinssi antautuu Loguen omaperäiseen käsittelyyn.
Tittelit lentävät heti kättelyssä romukoppaan, halusipa kiroileva herttua sitä tai ei. Kaikesta huolimatta luottamus alkaa rakentua kansasta vieraantuneen kruunupään ja australialaisen panimomestarin pojan välille.
Kuninkaan puhe on monessa eri mielessä hämmästyttävää katsottavaa. Brittimonarkeista on vuosien varrella tehty toinen toistaan herkullisempia elokuvia, mutta tuskinpa yksikään aikaisempi on tullut näin inhimillisen lähelle katsojaa.
Hallitsijasuvun upporikas elämäntapa on valovuosien päässä yleisöstä, mutta yksilön kipu ja ahdistus eivät. Ne kurottavat kohti elokuvateatterin pimeää koskettaen kovankin kuoren läpi. Kiitos tästä kuuluu ennen muuta Colin Firthille, jonka arvaamattomasti räjähtelevä mutta syvästi perhettään rakastava Bertie kerää kaikki sympatiapisteet (ja miespääosa-Oscarin?) kotiin.
Kuninkaan puhe alkaa Wembleyn stadionilta, missä Bertien on tarkoitus pitää kansalaisille ensimmäinen radiopuheensa. Piinaavat sekunnit mikrofonin edessä ovat lähtölaukaus lähihistoriallisen epookin tiiviille ja hallitulle kerronnalle.
Draaman päätepiste on alun luonteva ja siksi nerokas vastapari. David Seidlerin käsikirjoitus on symmetrinen, emotionaalisuudessaan pakahduttava kruununjalokivi. Oscar-materiaalia käsitteen parhaimmassa merkityksessä.
Teksti: Outi Heiskanen