Kun loma ei parantanutkaan parisuhdetta...
Helmen matkaopas-sarjan uusimmassa osassa kuulemme lukijoiden kertomia tarinoita ulkomailta. Onko lomasta sittenkään parisuhteen pelastajaksi?
Matkalle usein lähdetään nauttimaan parisuhteesta. Arjesta halutaan irti ja aikaa vain olla yhdessä, ehkä jopa parannella parisuhdetta. Silti lomalla usein riidellään. Odotukset romanttisesta lomasta voivat olla kovat ja kaikki meneekin pilalle.
Lomalla myös helposti vapaudutaan arjen kahleista. Vapautuminen on toisinaan liiankin villiä.
– Olimme isommalla porukalla reissussa mieheni sukulaisten kanssa. Pikkuhuppelissa sanoin suoraan, miltä minusta tuntuu joidenkin sukulaisten parissa ja mieheni loukkaantui tästä. Kävimme todella pohjamudissa tämän tunteenpurkauksen seurauksena. Mietimme jo, kannattaako suhdettamme jatkaa. Mutta onni onnettomuudessa, loma oli oikein onnistunut ja tutustuin sukulaisiin hyvissä merkeissä. Ja parisuhdekin pelastui ja toimii huomattavasti paremmin. Avoimuus siis kannattaa, kertoo Alba.
– Matkalle kun lähdettiin huippuväsyneinä, rankan työrupeaman jälkeen. Kaksi muutaman vuoden ikäistä lasta mukana, niin joutui äiti tosi tiukille. Isä kulki kalalla ja suolla lakassa sekä patikoimassa, mutta äiti istui lasten kera asuntovaunussa tai leirintäalueen hiekkalaatikon reunalla, kissa66 muistelee.
Lomalla nähdään uusia ihmisiä ja houkutukset ovat joskus liian kovat.
– Mies unohti minut yksin ravintolaan koko illaksi vieraassa kaupungissa, sillä aikaa kun piti seuraa vieraalle naiselle hotellihuoneessa. Kaiken kunniaksi nainen oli näyttänyt miehelleni rintansa, kertoo Kukkis.
– Lomalle lähdettyäni poikaystävä otti ja petti. Kotiin palattua tuntui, että olin uuden loman tarpeessa, kertoo nimimerkki t.
Joissain tapauksissa lomamatka avaa silmät näkemään suhteen todellisen tilan.
– Pitkään oli jo mennyt huonosti, ja oli ylipäänsä virhe lähteä lomareissulle. Reissu meni täysin pieleen, koska tajusin, että suhteemme on tullut tiensä päähän. Kotimatkalla puhuimme asioista ja päätimme erota. On se kummallista, että täytyy lähteä toiselle puolen maapalloa toteamaan, ettei parisuhde enää toimi, kertoo NikkeNakkerton.
Koonnut: MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää