USA/Britannia 2007. Ohjaus: Chris Weitz. Käsikirjoitus: Chris Weitz, Philip Pullmanin romaanin pohjalta. Tuotanto: Bill Carraro, Deborah Forte. Kuvaus: Henry Braham. Leikkaus: Anne V. Coates, Peter Honess ja Kevin Tent. Pääosissa: Dakota Blue Richards, Nicole Kidman, Daniel Craig, Ben Walker, Eva Green, Freddie Highmore, Ian McKellen, Jim Carter, Tom Courtenay, Ian McShane, Sam Elliott, Christopher Lee. Kesto: 113 min.
Kassavirtoja kuohuttavien fantasiaelokuvien buumi ei ota laantuakseen, ja mikäs niitä on tehdessä digi-teknologian ihmeellisinä aikoina. Tarut sormusten herrasta, Harry Potterit ja muut saavat seurakseen nyt ennätysbudjetilla tuotetun suurseikkailun Kultainen kompassi, jonka ensimmäisen osan on ohjannut lähinnä Poika-elokuvasta (2002) muistettava amerikkalaisohjaaja Chris Weitz. Philip Pullmanin romaanitrilogiaan perustuvassa fantasiassa on paljon kaikkea ja vähän mitään omaa. Intertekstuaalisuus on toki lastensaduissa luonnollista ja jopa suotavaa. Mutta toisin kuin vaikkapa Shrek-animaatioissa tässä lainoja ei ole tarkoitus huomata saati ironisoida. Ollaan tosissaan, näyttävästi ja ryöstöviljelyn meiningillä.
Monipolvisessa tarinassa on kyse rinnakkaisista universumeista: keskiöön nousee goottilaista Oxfordia muistuttava maailma, jonka asukeilla toisin kuin ihmisillä sielu (tai demoni) kulkee mukana eläinhahmossa. Rohkean tytön Lyra Belacquan (Dakota Blue Richards) sielu etsii vielä muotoaan ja vaihtaa siksi hahmoa kärpästä linnuksi ja milloin miksikin. Kaupungin Akatemian hämärissä juonitellaan. Lyra saa tutkimusmatkaaja-sedältään Lordi Asrielilta (Daniel Craig) salaperäisen kultaisen kompassin, jonka pitäisi ”kertoa totuus mutta vain jos sitä osaa käyttää oikein”.
Vekotin tuleekin tarpeeseen, kun lumoava Marisa Coulter (uusilla botox-huulilla varustettu Nicole Kidman) houkuttelee Lyran mukaansa kauas pohjoisen jäätiköille, missä tapahtuu hurjia. Lasten sielut ovat vaarassa, ja samalla mahdollisuus ”rinnakkaisten todellisuuksien” olemassaoloon. Siis mielikuvitukseen tai omaan ajatteluun. Harmi vain nämä tuppaavat elokuvantekijöiltäkin uupumaan.
Kuten noitapoika Harryn oli vastustettava pahoja voimia, C.H. Lewisin sisarusparven Narnian ikuista talvea ja Michael Enden Tarina vailla loppua -kertomuksen päähenkilön Bastianin maailmaan leviävää Tyhjyyttä Lyran on noustava uhmaamaan uutta ”sielutonta” aikaa. Ja turmeltumattomat lapset tietenkin toimivat etujoukkona.
Mainittujen satujen ohessa seikkailu lainaa rempseästi niin tunnetuimmista scifi-klassikoista (Orwellin ja Huxleyn dystopiat) kuin tieteissarjakuvista ja Astrid Lindgrenin kirjoista. Tulevatpa Twainin ja Dickensinkin orpopojat mieleen Lyran kaveripiiristä, josta paras ystävä Roger (Ben Walker) ryöstetään ahneiden aikuisten tarkoituksiin. Kun mukaan sotketaan vielä sopivasti pohjoista eksotiikkaa, eriskummallisia vimpaimia ja yliluonnollisia olentoja kuten taivaalla lenteleviä noitia, punainen lanka – ja samalla tarinan sielu – uhkaa hukkua sälään.
Epäuskottavia käänteitä ja tahatonta komiikkaakin piisaa. Vai mitä pitäisi ajatella Ian McKellenin äänellä ärisevästä juoppojääkarhusta, joka pikkutytön käskystä paranee heti alkoholiongelmastaan? Tai stereotyyppisen boheemista mutta sitäkin rohkeammasta mustalaispoppoosta, joka jostain ihmeen syystä pitää hyvän puolta? Kummallisen western-tuulahduksen kirjavaan henkilögalleriaan tarjoaa paksua keski-länttä pamlaava cowboy (Sam Elliott). Yhtä absurdi on nuolia sinne tänne ammuskeleva noitaneito (Eva Green) nimeltään Serafiina Pekkala (!).
Selittämättömästi norjankielisiltä kuulostavissa napapiirin miljöissä kunnioitetaan verisesti tappelevia jääkarhuja kuninkaina; kenties on kyse kömpelöstä viittauksesta ilmastonmuutoksen vaaroihin? Tai ehkä mukaan on vain haluttu esteettinen valkoisella pörröturrilla ratsastuskohtaus – joka taasen on suora laina Päättymättömästä tarinasta (1984)!
Mutta jos antaa anteeksi mustalaiset, omaperäisyyden puutteen ja runsaudenpulasta seuraavan ähkyn, Kultainen kompassi on aivan viihdyttävää joulutavaraa koko perheelle. Tämän hahmojen esittelyjakson jälkeen toivoisi kerronnan lähtevän vetämään uskottavammin. Efektit ovat tehokkaita ja näyttelijät osuvia. Etenkin pääosan lupaava nuori kyky Dakota Blue Richards, jäätävän karismaattinen Kidman ja juonittelevaa pahista Fra Pavelia esittävä Simon McBurney tekevät herkullista työtä. Sen sijaan Daniel "James Bond" Craig jää toistaiseksi täysin varjoon lumivuorilla hyppelevänä hörhötutkijana. Seikkailun tulevissa osissa saammekin sitten nauttia Kristin Scott Thomasin ja Kathy Batesin kaltaisista vetonauloista.
Teksti: Tuuve Aro