Kuinka todella rentoudut lomalla

Milloin viimeksi palasit loman vietosta oikeasti levänneenä? Lekottelu uusii elimistöä, joidenkin tutkijoiden mukaan esimerkiksi sydän tarvitsee vain kolme päivää uudistuakseen.

Kunnon rentoutuminen tekee meistä nuorekkaampia ja terveempiä. The Power of Rest -kirjan kirjoittaja tohtori Matthew Edlundin vinkeillä teet tulevista lomistasi entistä rennomman ja virkistävämmän.

Pitkät illalliset, tuntien unet

Pitkään säilyvät muistot ovat tärkeä osa kunnon lomaa. Menneet tapahtumat taas säilyvät mielessä, kun nukkuu riittävästi. Muistot nimittäin kertautuvat ja muodostuvat aivoissa unen aikana, ja nukkuessa syntyy myös lisää aivosoluja.

Nauti loman kuluessa myös ruoasta. Ravinto on enemmän kuin pelkkää ruumiin polttoainetta, sillä se on myös rakkautta, mielihyvää, juhlaa ja seikkailua. Tee ruokailuhetkistä siis mieluummin tapahtumia kuin pelkkää tankkausta, sosiaalisia elämyksiä fyysisen jauhamisen sijaan. Uudet maut ja ystävät kuuluvat lomapöytään ja tekevät aterioista ikimuistoisia.

Liiku luonnossa

Aivot tarvitsevat uusiutuakseen levon ohessa fyysistä toimintaa. Kävele, vaella, pyöräile, kuljeksi, ja uneen vaivuttuasi alkavat aivosolut lisääntyä. Kokeile yksinkertaista SLL-kaavaa: Syö, liiku, lepää. Simppeli päivittäinen rytmi on auttanut useita maailman vanhimmaksi eläneitä saavuttamaan korkeat ikävuotensa.

Tutkimukset ovat paljastaneet, että luonnossa, varsinkin viheralueiden ja veden tuntumassa, liikkuessa mieli kevenee nopeasti ja selvästi. Lähde siis lenkille metsän keskelle ja voit paremmin niin fyysisesti kuin henkisesti.

Ota vastaan elämä

Älä ota lomaa missään tapauksessa työnä, vaikka uusi asennoituminen saattaa olla hankalaa. Anna odottamattomalle mahdollisuus. Matkustamisessa ja lomailussa etuna on uuden kokeminen.

Anna myös aikaa ihmisille. Pariisin-lomallasi haluat ehdottomasti nähdä Louvren ja Eiffel-tornin, vaikka itse asiassa paikallisten ihmisten kohtaaminen ja tutustuminen heihin saattaa tuoda pysyvämmät muistot.

Kielimuuritkaan eivät usein estä ihmisiä tutustumasta toisiinsa ja uudet tuttavuudet tuovat elämään kiehtovan erilaista näkökulmaa. Monen ikääntyneen voimakkaimmat ja nautittavimmat muistot liittyvät ihmissuhteisiin ja lomiin.

Seikkailu tuo uutta

Järjestä lomaohjelmaan kylliksi seikkailua. Lomat ovat aina uusia kokemuksia. Yritä keksiä elämyksiä, joita pidät mielikuvituksellisina, ja joissa pääset ylittämään itsesi. Kokeile toteuttaa ainakin yksi per loma, haluathan oppia ja kokea jotain erilaista sekä muistaa loman pitkään jälkeenpäin.

Etsi rentouttavat reseptit Makuja-reseptihaulla

MTV3/huffingtonpost.com

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat