Kristiina Komulainen työttömyydestä Me Naisissa: Irtiotot eivät ole kaikkia varten

Radio- ja tv-juontaja Kristiina Komulainen hyppäsi pois oravanpyörästä ja irtisanoutui vuoden alussa. Hän avautuu työttömyydestään Me Naisissa. 

Kristiina Komulainen kertoo Me Naisissa miettineensä viikon ennen irtisanoutumistaan radiokanava Loopin ohjelmapäällikön paikalta. 

– Olin peloissani. Samalla tiesin varmaksi, etten peru päätöstäni. Olin saavuttanut kaiken mahdollisen Loopilla. Oli aikani lähteä, Komulainen kertoo. 

Komulaisen hyppy työttömyyteen ei ollut lepotauko tai yritys löytää perhettään uudelleen. Komulaisen mukaan vastaavat irtiotot eivät ole kaikkia varten. 

– Kaikkien ei todellakaan tarvitse lähteä tähän! Jokainen meistä on erilainen. Joku on onnellisimmillaan, kun saa nyplätä sukkaa kotosalla. Se on täysin ok. Samalla pitäisi olla hyväksyttävää, etten kaipaa tasaisen turvallista elämää, hän sanoo Me Naiset -lehdessä.

Komulaisen mukaan monelle vakituinen työpaikka tarkoittaa turvallisuutta – hän ei sitä kaipaa. 

Toisinaan työttömyys myös ahdistaa ja juontajakonkari myöntää raha-asioiden aihauttavan toisinaan päänvaivaa. 

– Ahdistusta voi kuitenkin hallita. Kun ahdistava ajatus herättää keskellä yötä ja päässäni alkaa pyöriä negatiivisia keloja, siirryn katsomaan elämääni lintuperspektiivistä. Se auttaa huomaamaan, etteivät ongelmani ole niin valtavia. 

Tiukan paikan tullen Komulainen on valmis myymään Helsingin keskustassa sijaitsevan asuntonsa. 

Kristiina Komulaisella on kouluikäinen poika yhdessä entisen juontajakollegansa Jukka Rossin kanssa. Pari ei ole ollut yhdessä moneen vuoteen.

Komulainen tuomittiin kesäkuussa sakkorangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän oli vuonna 2014 ohittanut polkupyörällä vanhuksen, joka oli ohitustilanteessa kaatunut pyörällään. 

Lue myös:

    Uusimmat