Kristian Sohlberg, 29, osallistuu torstaina käynnistyvään Suomen MM-ralliin Mitsubishin MMSP-tiimin Lancer WRC05 -autolla. Sohlberg otti maanantaina Keski-Suomessa ajetuissa testeissä tuntumaa hänelle uuteen kilvanajolaitteeseen.
- Sain Saarijärvellä alle lähes 130 testikilometriä ja fiilikset ovat niiden osalta hyvät. Tie meni lopussa jo huonommaksi, mutta saimme toteutettua päivän aikana suunnitellun ohjelman, kertoi tyytyväinen espoolaiskuljettaja.
Saarijärven vauhdikkaat kilometrit merkitsivät Sohlbergille ensimmäistä tutustumista tositoimissa Mitsubishin WRC05-autoon. Englannissa käydessään hän oli ehtinyt lähinnä vain kokeilla Suomen MM-rallin ajokkiaan.
- Tuntuma oli heti hyvä autoon, joka vastasi odotuksiani. Auton jousituksen säätöjä muutettiin toiselle ajokerralle ja jousitus saatiin tyylilleni istuvaksi myös huonokuntoisemmalle tielle.
Testeissä keskityttiin myös voimansiirtoon keskilukon osalta. Kaaviosta löytyivät mieleiset kuviot.
- Lähden näillä näkymin kisaan keskilukon aktiivisella versiolla, kertoo Sohlberg.
Sohlbergille ja hänen kokeneelle kartanlukijalleen Risto Pietiläiselle tarjoutuu edelleen lisää testikilometrejä torstaina ajettavassa shakedownissa ennen Suomen MM-rallin myöhemmin illalla avaavaa Killerin yleisöerikoiskoetta.
- Tietenkin näitä testikilometrejä saisi olla aina enemmänkin, mutta hyvä näinkin. Odotan kisaa luottavaisin ja innokkain mielin, vakuuttaa tällä kaudella tuotantoautojen MM-sarjaa kiertänyt Sohlberg.
(MTV3)