Krista Pärmäkoski hehkutti vuolaasti Salpausselän kisojen runsasta yleisöä hiihdettyään kolmanneksi 10 kilometrin perinteisen tyylin väliaikalähtökilpailussa.
LUE MYÖS: Therese Johaug otti painavasti kantaa Norjan liiton Venäjä-ulostuloon – "Se ei ole hyvä asia"
Hiihtäminen tuntui Pärmäkoskesta hyvältä jo eilen vapaan sprintissä, jossa hän eteni puolivälierävaiheeseen, ja hän sanoi olon olleen luottavainen tänään koko ajan. Kellokin niin sanotusti tykkäsi: Pärmäkoski löi 10 kilometrin matkalla neljänneksi sijoittuneen Kerttu Niskasen 21,2 sekunnilla.
– Aikaisempinakin vuosina minulle on toiminut, että on hiihdetty arvokisoja ja sitten päästään tänne, Pärmäkoski kertoi.
Pekingin olympialaiset päättyivät vasta viime viikonloppuna. Pärmäkoski saavutti Pekingissä pronssia juuri samalta 10 kilometrin matkalta.
Väliaikoja katsojilta
Se oli Pekingiin nähden toisin, että nyt Pärmäkoski pääsi hiihtämään yleisön pauhussa.
– Yleisöhän oli ihan mieletön tänään. Jos sitä eilen oli, niin oli sitä kyllä tänäänkin tuolla, Pärmäkoski hehkutti.

