Kreikka yhä suomalaisturistien suosikki – ulkoministeriö varoittaa riskeistä

Suomalaisten matkustaminen Kreikkaan ei näytä vähentyneen maan levottomuuksista huolimatta.

Seuramatkoja järjestäviltä Finnmatkoilta ja Tjäreborgilta kerrottiin MTV3 Uutisille, että matkojen myynti Kreikkaan on sujunut vähintään yhtä hyvin kuin viime vuonna.

Tjäreborgin viestintäpäällikkö Arja Pucilowski kertoi, että yhtiö on myynyt matkoja Kreikkaan jopa hieman enemmän kuin viime keväänä. Yhtiö ei Pucilowskin mukaan ole myöskään joutunut laskemaan matkojen hintoja.

Kreikan levottomuudet ovat keskittyneet pääkaupunki Ateenaan ja suurkaupunki Thessalonikiin. Finnmatkat ja Tjäreborg eivät tee matkoja Ateenaan, vaan molempien yhtiöiden kohteet sijaitsevat Kreikan saaristossa. Turistikohteissa levottomuuksia ei ole esiintynyt.

– Joitain kyselyjä (levottomuuksista) on tullut, kun tiedotusvälineissä on ollut paljon juttuja Kreikan tilanteesta. Kreikassa (tänä vuonna) lomailleet ovat olleet tyytyväisiä lomiinsa, kertoo tiedottaja Salla Salo Finnmatkoilta.

Salo kertoi, että levottomuuksilla ei ole ollut vaikutusta yhtiön Kreikan-matkojen hintoihin.

Vältä mielenosoituksia, varo taskuvarkaita

Ulkoministeriön matkustustiedotteessa kerrotaan, että Kreikka on matkailijalle suhteellisen turvallinen. Ateenaan matkustavan kannattaa varautua siihen, että suuret mielenosoitukset voivat aiheuttaa massiivisia liikenneruuhkia.

Vaikka mielenosoitusten seuraaminen voi tuntua hauskalta idealta, ei sitä ulkoministeriön mukaan tule tehdä. Sen sijaan ministeriö kehottaa poistumaan paikalta.

Osa mielenosoituksista on alkanut rauhallisesti, mutta muuttunut myöhemmin väkivaltaiseksi. Poliisi on myös käyttänyt kyynelkaasua ja voimakeinoja mielenosoitusten hajottamiseksi.

Suurin riski turistille tulee taskuvarkaista. Taskuvarkauksien määrä on kasvanut viime aikoina selvästi sekä suurissa kaupungeissa että turistikohteissa.

Lue myös:

    Uusimmat