Helleaalto on koetellut Kreikan lisäksi muitakin etelän lomakohteita, jotka ovat myös suomalaisten suosiossa.
Kreikka aikoo sulkea suosituimman turistinähtävyytensä Akropoliin kukkulan tänään ja huomenna keskipäivästä alkaen.
Maan kulttuuriministeriön mukaan arkeologinen nähtävyys maan pääkaupungissa Ateenassa joudutaan sulkemaan iltapäiviksi helleaallon vuoksi.
Lämpötilan odotetaan tänään ja huomenna kipuavan Ateenassa 43 asteeseen vuoden ensimmäisessä helleaallossa.
Helleaalto on koetellut Kreikan lisäksi muitakin etelän lomakohteita, jotka ovat myös suomalaisten suosiossa.
Lue myös: Kreikassa Ateenassa taivas peittyi paksuun savuun maastopalojen riehuessa vuorten rinteillä
Kyproksella helle ruokkii maastopaloja
Kyproksella helteet ovat ruokkineet saarella suuria maastopaloja, jotka ovat tuhonneet useita koteja ja surmanneet eläimiä.
Tiistaina kolme kylää jouduttiin evakuoimaan liekkien tieltä Pafoksen alueella ja apua sammutustöihin pyydettiin myös ulkomailta, kertoi paikallinen Cyprus Mail -lehti. Saaren meteorologisen laitoksen mukaan kulunut vuosi on ollut saarella myös yksi kuivimpia yli vuosisataan, mikä lisää maastopalojen vaaraa.
