Kreikan ehdotus lainaohjelman ehdoista saapui Brysseliin: "Hyvä pohja jatkokeskusteluille"

EU-komission tiedottajat kertovat Twitterissä, että Kreikan ehdotus lainaohjelman ehdoista on saatu Brysseliin.   

Kreikan hallitus oli eilen koolla miettimässä uudistusehdotuksia. Kreikan pääministeri Alexis Tsipras on kertonut uusista ehdotuksistaan Saksan liittokanslerille Angela Merkelille, Ranskan presidentille Francois Hollandelle ja Euroopan komission puheenjohtajalle Jean-Claude Junckerille.   

Hyvä lähtökohta jatkokeskusteluille

Junckerin mukaan ehdotus on hyvä pohja jatkokeskusteluille.  
Euromaiden päämiehet kokoontuvat illalla Brysseliin epäviralliseen huippukokoukseen keskustelemaan Kreikan tilanteesta. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Juha Sipilä (kesk.).  

Sipilä antaa iltapäivällä selvityksen huippukokouksen valmisteluista EU-asioita käsittelevälle eduskunnan suurelle valiokunnalle.  
Ennen huippukokousta Brysselissä pidetään ylimääräinen euroryhmän kokous, jossa Suomesta on mukana valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.).  

Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan myös Euroopan keskuspankki (EKP) järjestää tänään ylimääräisen kokouksen Kreikan hätälainoituksen ylärajan nostamisesta.  

Lue myös:

    Uusimmat