Kovasikajuttu

Suomi 2012. Ohjaus: Jukka Kärkkäinen, J-P Passi. Käsikirjoitus: Jukka Kärkkäinen, J-P Passi ja Sami Jahnukainen. Tuotanto: Sami Jahnukainen. Kuvaus: J-P Passi. Leikkaus: Riitta Poikselkä. Pääosissa: Pertti Kurikka, Kari Aalto, Sami Helle, Toni Välitalo. Kesto: 85 min.

Mitä se on se normaalius? Ainakin punkkarien mielestä yhteiskunnan normiriemu on todella syvältä. Ei mikään ihme, että punk on puhutellut myös neljää kehitysvammaista suomalaismuusikkoa.

Pertti Kurikan Nimipäivät on ilmiö, joka löi läpi pian perustamisvuotensa 2009 jälkeen. Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin tuliterä dokumenttielokuva Kovasikajuttu ei siis ole enää mikään bändi-intro vaan matka kulttimainetta nauttivan yhtyeen kulissien taakse.

Kovasikajuttu on tämän kevään kotimainen elokuvatapaus. Pitkälti keharibändiläisten omilla ehdoilla tehty dokkari on rohkea, haastava ja yhteiskunnallisen keskustelun kannalta äärettömän tärkeä teos. Eiväthän kundit kokonaan ilman apua pärjää, mutta taustalla häärivät avustajat pysyvät kiitettävästi sivurooleissa. PKN:n jäsenet saavat puhua sensuroimatta omalla äänellään.

Kovasikajuttu kertoo bändin jäsenten tarinan varsin napakasti. Kundien asenne on täyttä punkia, mikä kuuluu suorasukaisissa sanoituksissa. Ja kuohuvat ne tunteet omankin jengin kesken välillä yli laitojen.

Laulaja-sanoittaja Kari kaipaa Töölön asuntolasta Kallion kulmille. Mielessä ovat naiset, prätkät, levykaupat ja keskiolutkapakat. Jalkahoito ei niinkään.

Basisti Sami närästää muuta jengiä selvästi eniten. Konservatiivinen kepu-aktiivi tekee vaalityötä ja ottaa toistuvasti yhteen Karin ja Pertin kanssa. Joukon kuopus Toni on vanhempiensa luona asuva rumpali, jonka itsenäistyminen taitaa kaatua romanttiseen pettymykseen.

Pertti on yhtyeen vanhin ja selvästi myös koko elokuvan sielu. Hänen herkkien tarinoidensa tiimoilta löytyvät Kovasikajutun koskettavimmat kohdat – oli kyse sitten bändin managerin lapsen syntymästä tai miehen omista keikkaspiikeistä. Ilman Perttiä ei olisi Pertti Kurikan Nimipäiviä, se käy selväksi.

Yleisön kannalta Kovasikajutun tärkein ansio on se, että se antaa katsojalle luvan töllätä, jopa paikoin tirkistellä, kehareiden arkea ja juhlaa. Luutuneet ennakkoasenteet saavat kyytiä. Poissa on kaikkinainen empaattinen lässytys ja liika virallisuus. Pertistä, Karista, Samista ja Tonista muotoutuu kokonaisia henkilöitä, joita ei enää määritä yhteiskunnan heihin ensisijaisesti lykkäämä kehitysvammaisuuden leima.

Ei pidä unohtaa, että Kovasikajuttu on myös mitä mainioin musiikkidokumentti. Musiikki on kuin onkin tärkeä ilmaisukanava herkille vihaisille miehille, jotka yrittävät löytää oman itsetuntonsa ja paikkansa valtavirran kapeiden yksilökäsitysten keskeltä. Kunnioituksesta on kyse.

Teksti: Outi Heiskanen

Lue myös:

    Uusimmat