Haastavampi sää kuin Estonian aikaan – yksittäiset aallot jopa kymmenmetrisiä

MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas sanoo, että sääennuste näyttää Adrianmerelle 5–7 metrin korkuisia aaltoja.

- Yksittäiset aallot voivat olla alueella yli kymmenmetrisiä, Mäntykannas sanoo. 

Ärhäkkä pieni matalapaine Italian itäpuolella on voimistanut tuulia. 

- Sää Adrianmerellä on muuttumassa nykyistäkin huonommaksi. 

Hänen mukaansa sääolosuhteet ovat vaikeat pelastustöiden kannalta.

- Lisäksi aluetta piiskaavat rankkasateet ja ukkoset, eli aika keljut olosuhteet. Näyttäisi siltä, että myöhään illalla tuulet kääntyy ja voimistuu uudestaan, mikä ei helpota tilannetta ja ensi yönä lämpötila laskee rajusti alueella.

Keliolosuhteet ovat nyt haastavammat kuin Estonian aikaan. Tuolloin onnettomuuden sattuessa aallonkorkeus oli yöllä noin neljä metriä. Yksittäiset aallot saattoivat olla tuolloin noin kahdeksan metriä korkeita.

Italian merivoimien mukaan Välimerellä tuleen syttyneeltä autolautalta on pelastettu ainakin 160 ihmistä. Norman Atlantic -aluksella on yhä yli 300 ihmistä. Yksi ihminen on kuollut. 

Lue myös:

    Uusimmat