Koulujen päättymisjuhla hulinaksi Lahdessa – nyrkkitappeluja ja ilkivaltaa

Nuorten juhlinta alkaa rauhoittua ympäri Suomea. Helsingin poliisin mukaan koulujen päättymisen juhlinta sujui odotettua rauhallisemmin.   

– Verrattuna edellisvuosiin juhlinta pysyi hyvin hallussa, kertoo komisario Jarmo Heinonen.   

Poliisin keskitetty partiointi auttoi, ja esimerkiksi Helsingin keskustan alueella oli odotettu tyhjempää. Joitain alaikäisiä poliisi lähetti kotiin. Keskustan ulkopuolella nuoriso kokoontui muun muassa Mustikkamaalla ja Paloheinässä, joista poliisi hääti satoja nuoria koteihinsa.  

Oulussa iso konsertti houkutteli nuoret torin tuntumaan alkuillasta. Oulun poliisin mukaan juhlinta on kuitenkin nyt rauhoittunut, eikä suurempia järjestyshäiriöitä ilmennyt illan aikana.  

– Nuoriso käyttäytyi mallikkaasti ja nyt alkaa vanhemman väen valvonta, sanoo vanhempi konstaapeli Janne Lammela.   

Myös Lounais-Suomen tilannekeskuksesta kerrotaan, että juhlinta on ollut huomattavasti viime vuosia rauhallisempaa. Turussa sateinen sää hillitsi juhlintaa.  

Lahdessa juhlat päättyivät nyrkkitappeluun

Hämeessä poliisilla on taas ollut vilkas yö. Poliisi muun muassa tyhjensi Lahden Kisapuistosta satoja koulujen loppumista juhlivia nuoria.

Kisapuiston alueella tapahtui muutama pahoinpitely, ja alueella tehtiin myös ilkivaltaa.

Poliisi otti kiinni useita rattijuoppoja, joiden joukossa oli myös alaikäisiä.

Eräässä lahtelaistalossa olleet ylioppilasjuhlat saivat ikäviä piirteitä, kun ylioppilaan vanhemmat ja sukulaiset selvittelivät välejään väkivaltaisesti. Yksi vanhemmista vietiin sairaalaan lievien vammojen takia.  
  

Lue myös:

    Uusimmat