Suomi 2011. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus: Marko Leino. Tuotanto: Markus Selin, Jukka Helle. Kuvaus: Pini Hellstedt. Leikkaus: Kimmo Taavila. Pääosissa: Samuli Edelmann, Katariina Kaitue, Santeri Kinnunen, Kerli Kyllönen, Kristo Salminen, Aake Kalliala. Kesto: 100 min.
Marko Leinon romaani Kotirauha (2010) osuu ainakin kahteen kipukohtaan. Ensimmäinen ja päivänpolttavampi on maailmanlaajuinen luottolama, jonka seurauksena moni yrittäjä on joutunut kuseen. Toinen on ikuisuusaihe: vaikeneva suomalainen mies.
Jos kirjailija-käsikirjoittaja Leino tunnetaan ankarista mieheyden kuvauksistaan, ohjaaja Aleksi Mäkelä on puolestaan erikoistunut poikamaisuuksiin. Kaksikko on aiemmin työskennellyt yhdessä jo mm. elokuvissa Matti (2006) ja Rööperi (2009), ja nyt yhteistyö on poikinut Mäkelän tähän asti aikuisimman ohjauksen.
Kotirauha on trillerimäisesti rakennettu draama nelikymppisestä rakennusalan yrittäjästä Sami Luodosta (Samuli Edelmann), joka enemmän kuin mitään haluaa menestyä isänsä tapaan. Kulissit ovat kunnossa: Sari-vaimo (Katariina Kaitue) ja teini-ikäinen tytär Annika (Kerli Kyllönen) rakastavat, koti on kaunis ja seuraavaa jo suunnitellaan keskelle metsäistä idylliä. Mutta Samin unelma perustuu lainoille joita ei voi maksaa, luotolle jota ei enää ole ja valheille joista kasvaa yhä suurempia. Elämä luiskahtaa kiihtyvään laskukiitoon.
Vanhan sananlaskun mukaan vaikeneminen on kultaa, mutta Kotirauhan Samin tapauksessa se on lopulta silkkaa myrkkyä. Hän vie ongelmien pullottamisen niin pitkälle, että oman terveyden lisäksi kärsivät perhe ja muu ympäristö. Moton ”kuolema ennen häpeää” mukaan elävä mies tosiaan menettää ennemmin elämänsä kuin kasvonsa.
Samin kujanjuoksu tuo mieleen tosipohjaisen ranskalaiselokuvan Valhe (2002), jonka päähenkilö sepitti itselleen huippu-uran lääkärinä onnistuen huijaamaan perhettään ja ystäviään parinkymmenen vuoden ajan. Häpeä ajoi miehen lopulta veritöihin, eikä niiltä täysin välty Mäkelänkään antisankari.
Koska sekä romaanin että elokuvan näkökulma on voimakkaasti Samin, meidän on pakko ymmärtää häntä, vaikka hän perimmiltään aiheuttaa itse onnettomuutensa. Huomattavasti vahvemmin jalat maassa on välittävällä poliisiveljellä Santulla (), joka tulee tahtomattaan vedetyksi mukaan hornanpyörteeseen.