Kotimaiset rocktähdet julkaisevat nyt kirjoja

Kustantajat ovat ymmärtäneet muusikoiden julkisuusarvon ja rokkareiden kirjoja päätyy kauppojen hyllyille nyt entistä enemmän. Kirjailijoina ovat kunnostautuneet muun muassa Kauko Röyhkä, Ismo Alanko ja edesmenneen Tehosekoitin -yhtyeen laulaja Otto Grundstöm.

Viihdeuutiset kysyi keskiviikkona 28. syyskuuta muusikoiden kirjabuumista esimerkiksi esikoisteoksensa Pitkät piikit julkaisseelta YUP:n keulamieheltä Jarkko Martikaiselta.

Viihdeuutiset: Oliko tämä luonnollinen siirtymä lauluntekijästä kirjailijaksi?

Jarkko Martikainen, YUP: Kyllä. Ehdottomasti, koska nämä ovat lähellä toisiaan. En koe edes hypänneeni niin kauas laulunkirjoituksesta. Loppujen lopuksi biisitekstinikin ovat ikään kuin pyrkimyksiä novelliksi.

Viihdeuutiset: Pääsevätkö muusikot julkaisemaan teoksiaan helpommin kuin ns. tavikset?

Jyrki Nieminen, Johnny Kniga/WSOY, kustannuspäällikkö: Varmasti kyllä, mutta se ei tarkoita, että kustannuskynnys olisi muusikoiden osalta matalampi – usein päinvastoin.

Viihdeuutiset: Uskotko, että olisit saanut teoksesi julkaistua, ellet olisi jo valmiiksi julkisuuden henkilö?

Jarkko Martikainen: Kyllä tätä materiaalia pari vuotta vatvottiin, en mä mitenkään helpolla päässyt. Voin kyllä lohduttaa niitä, joilla ei ole julkisia meriittejä tai painolastia.

Jukka Kangas, Like Kustannus, tuottaja: Tässä teoksessa on kyse Jarkon panoksesta, ei YUP:n menestyksestä. Se ei tässä asiassa paina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat