Elokuvavuodessa 11 kotimaista ensi-iltaa
Päättynyt vuosi oli suomalaiselle elokuvalle niin hyvä, että katsojamäärien odotetaan tänä vuonna laskevan. Vuoden aikana saapuu elokuvateattereihin 11 puhtaasti kotimaista ensi-iltafilmiä.
Elokuvasäätiössä arvioidaan, että kotimaiset filmit pystyvät tavoittamaan 20 prosenttia kaikista katsojista. Tämä merkitsee, että suomalaiset ensi-iltafilmit saisivat tänä vuonna yhteensä noin miljoonaa katsojaa.
- Suomessa ei osata arvostaa aivan riittävästi sitä, että meillä päästään näinkin hyviin kotimaisen elokuvan yleisömääriin. Ja vielä näin pienellä valtion tuella, linjaa elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn.
Hänen mukaansa katsojat saavat myös iloita siitä, että ensi-iltaan tulee Suomessa tehtyjä historiallisia elokuvia.
- Epookkifilmien, kuten Raja 1918, Colorado Avenue ja Tali-Ihantala 1944, tekeminen on kallista, ja kotimaisen elokuvan rahoitus on varsin ohut, Krohn lisää
Viime vuonna kotimaisen elokuvan osuus kaikkien filmien katsojamäärästä oli 23 prosenttia. Pääsylipun kotimaiseen elokuvaan osti yhteensä 1,6 miljoonaa suomalaista.
Lupaava alku
Elokuvavuosi on alkanut Suomi-filmien osalta lupaavasti. Aleksi Mäkelän ohjaama Vares-leffa V2 - Jäätynyt enkeli vetää muhkeasti katsojia.
Teattereita yrittää täyttää myöhemmin tänä vuonna esimerkiksi Hurriganes-yhtyeen taipaleen tiivistävä Ganes, jonka pääosassa Remu Aaltosen osan näyttelee Eero Milonoff. Rölli puolestaan seikkailee kahden näytelmäelokuvan jälkeen animaatiossa nimeltä Röllin sydän. Odotuksia on niin ikään Åke Lindmanin ja Sakari Kirjavaisen sotadraamalle Tali-Ihantala 1944.
Puhtaasti kotimaisten ensi-iltafilmien lisäksi saapuu teattereihin kolme yhteistuotantoelokuvaa. Kaksi niistä, Nanna Huolmanin ohjaama Aavan meren tällä puolen ja Klaus Härön ohjaama Uusi ihminen, on tehty pääosin ruotsalaisella rahoituksella. Molemmat elokuvat saavat ensiesityksensä Göteborgin elokuvajuhlilla, joiden kilpasarjassa kumpikin filmi kisaa.
Tänä vuonna saapuu valkokankaille myös yksi kotimainen dokumenttielokuva. Ari Matikaisen ohjaamassa filmissä Yhden tähden hotelli seurataan Agents-yhtyeen solistin Jorma Kääriäisen vaiheita.
(MTV3-STT)