Kossu ei myy Rodoksella entiseen malliin

Kun suomalainen matkaa Rodokselle, ei hän osta enää suomalaista alkoholia kuin ennen. Silti kaupungissa on vielä neljä suomalaiseksi itseään tituleeraavaa alkoholia myyvää liikettä.

Kierros näihin siniristilipullisiin marketteihin osoittaa kuitenkin, että suomalaisia juomia kannattaa edelleen tuoda Kreikan lomasaarelle.

- Vanhemmat ostavat edelleen jonkin verran kossua, ehkä se on jäänyt tavaksi vuosikymmenten takaa, kertoo Vassilis Poika -nimisen liikkeen myyjä.

Hyllyistä löytyy niin Koskenkorvaa, Finlandia-vodkaa kuin lonkeroakin. Muuten Koskenkorvan ja Finlandia-vodkan ovat ohittaneet paikalliset juomat sekä erilaiset breezerit.

- Nuoremmat ostavat mieluiten paikallisia juomia. Suomalaisten mukaan lähtee eniten paikallisia liköörejä ja tietysti Ouzoa, arvioidaan Jaakon viinakaupasta.

- Mutta nuoret naiset ostavat melko useasti Salmiakkikossua, kerrotaan Vassilis Poika -myymälästä.

Keskikesä on tyypillisesti nuorten lomakautta. Se näkyy myös viinakaupoissa.

- Lonkeroa ostavat suomalaisten lisäksi myös norjalaiset ja ruotsalaiset. Nuorten kausi tarkoittaa meille myös sitä, että joudumme päivystämään kaupalla pidempään. Nuoremmat tulevat alkoholiostoksille vasta puolenyön aikaan, harmittellaan Vassilis Poika -myymälässä.

Suomalaiset ovat yksi Rodoksen ensimmäisistä turistiryhmistä. Kreikan lomasaarelle matkustettiin Suomesta jo 1950-luvulla. Tällä hetkellä saarella lomailee yli 10 000 suomalaista.

Lue myös:

    Uusimmat