Ranska 2011. Käsikirjoitus ja ohjaus: Olivier Nakache ja Eric Toledano. Tuotanto: Laurent Zeitoun, Yann Zenou. Kuvaus: Mathieu Vadepied. Leikkaus: Dorian Rigal-Ansous. Pääosissa: François Cluzet, Omar Sy, Anne Le Ny, Audrey Fleurot, Clotilde Mollet, Alba Gaïa Bellugi. Kesto: 112 min.
Ranskalaisten Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaama draamakomedia Koskemattomat on voittanut palkintoja erinäisillä elokuvajuhlilla. Tuomaristojen on täytynyt olla jossain omituisen imelässä pöllyssä. Jälkeenjäänyt satutarina ”perustuu tositapahtumiin”, mutta tämän ei pitäisi oikeuttaa yhtään mitään, etenkään näin lapsellista toteutusta.
Aihe on ajankohtainen ja asetelma liikuttava: rikas mörökölli ja köyhä renttu oppivat toisiltaan elämästä. Philippe (Francois Cluzet) on neliraajahalvaantunut tsiljonääri, jota naispuolinen palveluskunta paapoo pariisilaisessa luksuskartanossa. Siirtolaistaustainen Driss (Omar Sy) on ghettojen kasvattama pikkukonna, jonka Philippe pestaa hoitajakseen. Kahden eri tavoin syrjäytyneen välille kehkeytyy ystävyys.
Aluksi Kool and the Gangin tahtiin jammaileva Driss puhaltaa ökysnobilta Fabergé-munan – mutta sisäistää pian sekä omaisuuden että ”korkeampien tavoitteiden” arvon, osoittautuen pohjimmiltaan sympaattiseksi vekkuliksi sydän täyttä kultaa. Rikas mörökölli oppii hymyilemään.
Paitsi että saa pyörätuoliin sidotun tyrannin kukoistamaan Driss huolehtii kartanon hupsun naisväen asiat kuntoon. Hemmoteltu adoptiotytär luopuu nuorukaisen ansiosta yks kaks itsemurha-aikeista. Tiukkapipoisen taloudenhoitajattaren (Anne Le Ny) komistus saa löysäämään ranteitaan, vaikka nainen onkin ehkä lesbo!
Ilmeisesti varsinkin ranskalaisyleisöön vetoaa tapa, jolla elokuva kärjistää rotu- ja yhteiskuntaluokkien väliset ennakkoluulot ja ratkaisee ne sitten Simsalabim! Tilanteita venytetään ja alleviivataan. Komiikka on kömpelöä, tragiikka ei kosketa.
Ärsyttävimpiä ovat jaksot, joissa Philippe opastaa Drissiä taiteen saloihin: synttäreille kiidätetään jousiorkesteri vetämään Vivaldin Vuodenaikoja, taidenäyttelyssä paasataan abstraktin maalaustaiteen mahtavuudesta ja kirjeitä höpistään tyhjin antiikin vertauksin. Kuin ihmeen kautta Driss osaa myös äkisti maalata, ja kaikki tahtovat ostaa hänen öljytöitään.
Varoituksena siis todettakoon, että tosipohjaisuudessaankin Nakachen ja Toledanon elokuva on todellisuudesta vieraantunut ja sentimentaalinen ylemmän keskiluokan fantasia.
Teksti: Tuuve Aro