Koronavirus vaikuttaa nyt adoptioihinkin – Ruby-tyttöä, 3, on odotettu jo vuosia: "Äiti ja isä ovat tulossa"
Koronaviruksen leviäminen Kiinassa vaikuttaa jo maan adoptioprosesseihinkin. Amerikkalaispariskunta on murheen murtama, kun kauan odotettu matka uuden perheenjäsenen noutamiseksi peruuntui toistaiseksi.
Yhdysvalloissa Georgian osavaliossa asuvan Clevelandin pariskunnan oli määrä olla perjantaina lentokoneessa matkalla kohti Kiinaa noutamaan adoptiotytärtään. Perhe oli valmistautunut kolmevuotiaan Ruby-tytön saapumiseen kuukausien ajan, mutta nyt uuden perheenjäsenen huone on tyhjillään ja perhe kotosalla.
Adoptioprosessi kokonaisuudessaan oli kestänyt jo kahden vuoden ajan. Nyt otetun aikalisän syynä on koronavirus, johon on kuollut jo yli 800 ihmistä Kiinassa.
– Makasin vain hänelle valmistelemamme sängyn päällä, katsoin seinällä olevia kuvia ja hänen vaatteitaan kaapissa vain ymmärtääkseni, että kaikki ei tapahdukaan nyt, äiti Ivy Cleveland sanoo CNN:n haastattelussa.
Clevelandin perheen tuleva perheenjäsen oli hylätty sairaalan vessaan puolen vuoden ikäisenä, ja myöhemmin hänellä diagnosoitiin vesipää.
Kuitenkaan toivo ei ole vielä mennyttä, sillä toistaiseksi adoptioprosessia ei olla vielä tyystin peruttu.
– Äiti ja isä ovat tulossa. Odota vain, olemme siellä pian, Noah Cleveland lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää