Koronavirus katastrofi nimikaimalle: Corona-panimon tulos romahti ja kansa googlaa tietoa olutviruksesta

Miten koronavirus vaikuttaa talouteen? 7:10
Miten koronavirus vaikuttaa talouteen? MTV:n Viiden jälkeen -erikoislähetyksessä pohdittiin tätä.

Corona-oluen panimo on varoittanut syvimmästä laskusta vuosikymmeneen. Syynä laskuun on yhtiön mukaan koronavirus. Yhtiön liikevoitto on pienentynyt ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 150 miljoonaa euroa (170 miljoonaa dollaria).

Anheuser-Busch InBev -yhtiö on mailman suurin olutpanimo, joilla on hallussaan Coronan lisäksi myös muun muassa Budweiser-olut.

Yhtiön ennusteen mukaan sen ensimmäinen vuosineljännes tulee romahtamaan 10 prosentilla vuoden takaiseen verrattuna koronaviruksen leviämisen takia, kirjoittaa Evening Standard

Suurin pudotus Kiinassa

Kahden ensimmäisen kuukauden aikana myynti on pudonnut Kiinassa jo yli 250 miljoonaa euroa (285 miljoonaa dollaria).

– Koronan vaikutukset liiketoimintaamme kasvavat yhä, yhtiö kertoo.

Corona-oluen kysyntä on romahtanut dramaattisesti varsinkin Kiinassa.

– Lisäksi kysyntä kiinalaisen uudenvuoden aikaan oli vaisumpaa kuin edellisinä vuosina, ja juhla sattui juuri virusepidemian puhkeamisen alkuun.

Viime kuussa USA Today kertoi, että Googlesta oli haettu muiden koronahakujen lisäksi paljon hakusanoilla ”corona beer” ja ”beer virus”.

Juttua korjattu 28.2. kello 17.17: Aiemmin väliotsikon jälkeisessä kappaleessa kerrottiin, että myynti on pudonnut Kiinassa 250 000 euroa. Todellisuudessa kyse on 250 miljoonasta eurosta.

Lue myös:

    Uusimmat