Korhonen kiistää vaalijärjestelmäsyytökset

Julkaistu 30.01.2008 03:13(Päivitetty 31.01.2008 22:21)

Vaalijärjestelmäremontin valmistelu on edennyt takkuisesti.Työryhmälähteiden mukaan asiaa on vaikeuttanut se, että suuret puolueet ovat olleet yhä haluttomia vaalijärjestelmän uudistukseen.

Hallitusneuvotteluissa sovitun vaalijärjestelmäuudistuksen valmistelu on edennyt kitkaisesti.

Järjestelmän uudistusta pohtivassa toimikunnassa ei syksyn aikana löytynyt yhteistä näkemystä siitä, miten uudistuksessa edetään.

Työn etenemistä on työryhmälähteiden mukaan vaikeuttanut se, että suuret puolueet ovat olleet yhä haluttomia järjestelmän uudistukseen.

Suurista hallituspuolueista on tarjottu järjestelmäuudistuksen sijaan jopa pelkkää perustuslain muutosta, jossa todettaisiin vain, että vaalipiirijakoa voidaan muuttaa. Itse järjestelmän remontointi lykkäytyisi näin jälleen hamaan tulevaisuuteen.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen torjuu jyrkästi pienpuolueista esitetyn arvostelun. Korhosen mukaan keskustan kannassa ei ole missään vaiheessa ollut mitään epäselvää. Suuret puolueet ovat valmiit uudistamaan koko systeemin vaalialuemallin pohjalta.

Tämä tarkoittaisi Korhosen mukaan, että Suomeen tulee vaalialue, joka on koko Suomi nykyisten vaalipiirien pohjalta, neljän prosentin äänikynnys ja vaaliliittojen täyskielto.

-Se, mitä me tullaan esittämään, pikemminkin pienpuolueet sitä vastustaa, Korhonen sanoo.

Uudistuksen odotetaan liikahtavan työryhmän ensi viikolla pidettävässä kokouksessa.

Nykyiselle pohjalle

Vaalijärjestelmän uudistamisesta sovittiin viime kevään hallitusneuvotteluissa. Hallintoneuvos Lauri Tarastin johtama, puoluesihteereistä ja muista puolueiden edustajista koostuva työryhmä sai syksyllä tehtäväkseen ehdottaa uudistusmallia. Pohjana olisi nykyinen vaalipiirijako.

Uudistus perustuisi vaalialuejärjestelmään, jossa vaalipiireistä muodostetaan suurempia vaalialueita ääntenlaskentaa varten. Samalla vaaliliitot kiellettäisiin. Uudistus olisi voimassa viimeistään vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Vaalijärjestelmän remontoinnista on puhuttu pitkään, mutta asia ei ole edennyt suurten puolueiden vastentahtoisuuden vuoksi. Nykyinen vaalijärjestelmä suosii suuria puolueita pienten ja keskisuurten kustannuksella.

Järjestelmän suurimmaksi epäoikeudenmukaisuudeksi on koettu se, että pienissä vaalipiireissä vain suuret puolueet voivat korkean äänikynnyksen vuoksi saada edustajiaan läpi vaaleissa.

Näyttävin esimerkki on vihreiden puheenjohtajan Tarja Cronbergin putoaminen eduskunnasta viime vaaleissa Pohjois-Karjalassa kokoamastaan melkoisesta äänipotista huolimatta.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa