Kontiolahden kunnanjohtajalle sakot - haukkui esimiestään mielisairaaksi

Kontiolahden kunnanjohtaja Kari Käyhkö on tuomittu Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa sakkoihin kahdesta kunnianloukkauksesta.

Käyhkö nimitteli erittäin vahvasti kunnanvaltuuston puheenjohtajaa ja valtuutettua. Molemmat kunnianloukkaukset tapahtuivat vapaamuotoisissa tilaisuuksissa heinäkuussa 2009 ja maaliskuussa 2010.

Kunnajohtaja kiisti oikeudessa kaikki syytteet. Käyhkö joutuu maksamaan sakkoja 1350 euroa ja erilaisia korvauksia valtuutetuille yhteensä noin 7000 euroa.

Vene alkoi keikkua ravintolassa

Ensimmäinen välikohtaus tapahtui joensuulaisessa ravintolassa kunnan soutujoukkueen illanvietossa. Paikalla oli kunnan viranhaltijoita, luottamusmiehiä ja perheenjäseniä, jotka olivat osallistuneet Karelia Soutuun. Päivällä oli oltu sananmukaisesti samassa veneessä, mutta paatti alkoi illan aikana rajusti keikkua ja lopulta pohjatappi irtosi kokonaan.

Tilanne alkoi kärjistyä, kun kunnanjohtajaa pyydettiin maksamaan ravintolan pihalla odottava taksi. Kunnanjohtaja Käyhkö alkoi epäillä, että kunnanvaltuutettu oli tilannut taksin ravintolaan saapuneelle vaimolleen. Käyhkö oli alkanut kovaäänisesti moittimaan valtuutettua, että "tämä oli tilannut taksin ja ajattanut eukkoaan kunnan piikkiin". Kun valtuutetun vaimo esitti todisteeksi linja-autokuitin matkastaan, ei kunnanjohtaja sitä uskonut, vaan syytti edelleen kovalla äänellä valtuutettua "umpikieroksi valehtelijaksi joka on tehnyt tätä aikaisemminkin".

Kunnanjohtajan vaimo lähti vihaa pursunneesta tilanteesta itkien muualle ravintolaan. Myös valtuutettu ja hänen vaimonsa käyttivät käräjäoikeuden selostuksen mukaan kovaa kieltä ja ryhtyivät vaatimaan kunnanjohtajan erottamista. Kunnanjohtaja puolestaan syytti valtuutettua edelleen valehtelusta. Oikeuden mukaan "keskustelu oli niin kovaäänistä, että sen kuulivat useat ulkopuoliset ihmiset ja ravintolan henkilökunta joutui rauhoittelemaan varsinkin kunnanjohtajaa".

Myöhemmin illalla seurue yritti tehdä sovintoa asiassa ja sen kunniaksi ostettiin drinkit ja pariskunnat tanssittivat vielä toisiaan. Mutta myöhemmät tapahtumat osoittivat, ettei asiaa oltu unohdettu puolin eikä toisin ja sovinto oli hyvin näennäinen.

Kehotti hakeutumaan mielisairaalaan

Toinen välikohtaus sattui kuluvan vuoden maaliskuussa keskeisten luottamushenkilöiden ja virkamiesten bussimatkalla Kuusamoon. Paluumatkalla tilanne riistäytyi pikkubussissa täysin käsistä. Kunnanjohtaja Käyhkö oli heittänyt heti paluumatkan alkajaisiksi kananmunan auton takaosaan ja moittinut muita jäseniä seurueen käyttämän huoneiston huonosta siivouksesta. Todistajien mukaan kunnanjohtaja ei itse osallistunut siivoukseen kuitenkaan lainkaan.

Kunnanjohtajan käytös jatkui aggressiivisena kun hän ryhtyi pitämään muille jäsenille esitelmää Kiinan talouden vaikutuksista maailmantalouteen. Kunnanjohtaja menetti malttinsa täydellisesti ja alkoi epäillä kovaäänisesti, ettei kunnanvaltuuston puheenjohtajan älykkyys riitä ymmärtämään näin monimutkaisia asioita.

Käräjäoikeuden selostuksen mukaan Käyhkö raivosi valtuuston puheenjohtajalle, että tämä oli mielisairas ja tämän pitäisi hakeutua hoitoon asuntonsa lähellä olevaan Paiholan sairaalaan. Oikeus huomautti, että kansan keskuudessa Paihola tunnetaan pitkäaikaisena mielisairaalana. Kunnanjohtajan raivo kesti todistajien arvion mukaan jopa 25 minuuttia ja autonkuljettajan laskujen mukaan 60 kilometrin matkan ajan. Kunanvaltuuston puheenjohtaja oli nauhoittanut kännykällään osan kunnanjohtajan tulituksesta. Äänite kuultiin todisteena oikeudessa.

Kunnanjohtaja Käyhkö myönsi oikeudessa äänitteen kuulemisen jälkeen, että oli menetellyt kuvatulla tavalla. Kunnanjohtaja perusteli solvaustulvaansa hermostumisella kunnanvaltuuston puheenjohtajan aikaisempaan käytökseen. Käyhkön mukaan kunnan työntekijät olivat valittaneet hänelle puheenjohtajan epäasiallisesta käytöksestä. Lisäksi miehillä oli linjaerimielisyyksiä kunnan asioiden hoitamisesta.

Erottamista valmistellaan

Kunnanjohtaja Käyhkö on pidätetty virantoimituksesta ja Kontiolahden kunta on lopettanut hänelle palkanmaksun. Käyhkö on valittanut hallinto-oikeuteen päätöksestä. Parhaillaan sairauslomalla olevan kunnanjohtajan erottaminen on esillä Kontiolahden kunnanvaltuustossa jo ensi maanantaina 20. joulukuuta. Kaikki keskeiset ryhmät ovat jo ennakkoon erottamisen kannalla ja oikeuden antama päätös varmistanee asian. Erottamispäätökseen tarvitaan valtuustossa kahden kolmasosan enemmistö. Kari Käyhkö on työskennellyt Kontiolahden kunnanjohtajana lähes parikymmentä vuotta.

Lue myös:

    Uusimmat