Konkarikansanedustaja Seppo Kääriäinen jättää eduskunnan – "Se on nyt tässä"

Seppo Kääriäinen
Kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) siirtyy politiikan tarkkailijaksi ja kommentoijaksi. Kääriäinen on 70-vuotias.
Julkaistu 13.08.2018 12:14
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Pitkäaikainen kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) ei lähde ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Video: Seppo Kääriäinen oli MTV Uutisextran vieraana maaliskuussa.

Kääriäinen kirjoittaa asiasta kotisivuillaan otsikolla "Se on nyt tässä".

– Olen toiminut politiikan monissa tehtävissä vuodesta 1970 ja eduskunnassa vuodesta 1987 lähtien. Eikös se ole tarpeeksi, kirjoittaa Kääriäinen.

Kääriäinen kirjoittaa entistä kansanedustajaa Hannes Mannista mukaillen, että "lähes 50 vuotta sylkykuppina riittää”.

– Mutta plusmerkki kääntyy lopunperin päällimmäiseksi, Kääriäinen kirjoittaa.

Hän perustelee pois jäämistään myös politiikan ja keskustapuolueen uudenlaisella ajalla.

– Nikamakohdassa on siistiä antaa tilaa politiikan nykymeininkiin ja -tyyliin paremmin sopiville voimille, kirjoittaa Kääriäinen.

Kääriäinen sanoo siirtyvänsä politiikan tekijästä sen tarkkailijaksi ja kommentoijaksi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa