Kommentti: Vain neljä ihmistä tietää oikeasti, mistä Trump ja Kim puhuvat – ketä uskoa ja kenen muisti pätkii?

Presidentti Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin tapaaminen aamulla Sentosan saaren Capella-hotellissa on paitsi historiallinen myös hyvin erikoislaatuinen.

Trump on jo etukäteen sanonut, ettei hän ole tehnyt mitään erityisiä valmisteluja tapamista varten, vaan luottaa oikeaan asenteeseen ja neuvottelutaitoihinsa.

"Deals Are My Art Form", hän on kertonut jo kirjassaan "The Art of The Deal". Vapaasti käännettynä diilit ovat hänen taiteen lajinsa. Hän on kertonut menneensä moneen tärkeään neuvotteluun ilman papereita ja salkkua.

Kim Jong-un ei puolestaan ole ennakoinut tapaamista millään tavalla. Tapaaminen on kahdenkeskinen, vain tulkit ovat paikalla. Ainoastaan neljä ihmistä siis tietää mistä puhuttiin.

Tilanne on hämmentävä, sillä kun kokoushuoneen ovet avautuvat, neuvottelujen kulusta tai sen annista on varmasti kaksi hyvin erilaista tarinaa. Kumpaa siis uskoa ja kenen muisti pätkii? Kaikki viittaa siihen, että kysesssä on todella ensi askel suhteiden ja luottamuksen luomisessa.

Nuuhkintaa tosissaan

Mahtimiehet ikäänkuin nuuhkivat toisiaan ja testaavat miten kemiat toimivat. Itse asiassa tapa on hyvin aasialainen. Valtamerten molemmin puolin on kuultu loukkaavaakin kielenkäyttöä.

On mielenkiintoista nähdä, miten 34-vuotias Kim ja häntä yli kaksi kertaa vanhempi Trump, torstaina 72, nyt toisiaan puhuttelevat ja kumpi voittaa tai häviää tässä kohtaamisessa enemmän. Kasvojen säilyttäminen on molemmille tärkeää.

Ilmeisesti molemmat ovat kuitenkin tosissaan, kun ovat tapaamiseen lähteneet. Pelissä on paljon: kylmän sodan päättyminen, Koreoiden rauhansopimus, perheiden yhdistäminen, koko Kaakkois-Aasian rauha ja turvallisuus sekä alueen talouskehitys, joita myös Venäjä ja Kiina kulisseissa tarkasti seuraavat.

Saako Kim kutsun Valkoiseen taloon vai tapaavatko he seuraavan kerran jo Nobelin rauhanpalkintojuhlissa? 12. kesäkuuta 2018 jää joka tapauksessa historiaan.

Lue myös:

    Uusimmat