Kommentti: Miksi Robert Taylor pääsi irti vasta nyt?

Huuhkajat-laituri Robert Taylor pääsi Kazakstan-ottelussa avauskokoonpanoon ja näytti heti, miksi hän on ollut yksi alkusyksyn kuumimpia suomalaisnimiä. Päävalmentaja Markku Kanervan olisi pitänyt päästää Taylor irti jo aiemmin syksyllä, kirjoittaa MTV Urheilun Riku Hellanto.

Taylor on ollut kesästä lähtien tulikuumassa vireessä Lionel Messin rinnalla MLS-seura Inter Miamissa. Huippuvireestään huolimatta Taylor ei ollut ennen tiistai-iltaa saanut näytönpaikkaa Huuhkajien avauskokoonpanossa, vaikka seurajoukkuenäytöt ovatkin sitä puoltaneet jo pidemmän aikaa.

Kazakstan-ottelussa Markku Kanerva teki vihdoin päätöksen, joka olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. 

Suomen hyökkäyspeli on viime otteluissa takunnut ja maalipaikatkin ovat olleet kortilla. Siitäkin huolimatta Kanerva on luottanut tuttuun, turvalliseen ja puolustusvoittoisempaan 5-3-2-muodostelmaan.

Kanerva oli varmastikin Slovenia-tappion aiheuttaman lohkotilanteen ja osin myös Rasmus Schüllerinkin loukkaantumisen vuoksi jopa pakotettukin tekemään muutoksia ryhmitykseensä, mikä avasi paikan Taylorille.

Avaukseen päässyt Taylor toi kentälle heti aivan erilaista hyökkäysuhkaa taitavilla syötöillään, pystyjuoksuillaan ja erikoistilanneosaamisellaan. Taylor oli kuin flunssalääke siihen hyökkäyksen tukkoisuuteen, josta joukkue oli edelliset pelit kärsinyt.

Taylorin ensimmäinen väläys nähtiin reilun 20 minuutin pelin jälkeen, kun hän jatkoi Joel Pohjanpalon pudotuksen ykköskosketuksella pystyjuoksun tehneelle Nikolai Alholle, joka ei kuitenkaan onnistunut iskemään huippupaikasta pelivälinettä rysään.

Taylor nähtiin useamman kerran pallon takana Suomen erikoistilanteissa ja Huuhkajat loi pelkästään avausjaksolla kulmapotkuista useamman kelpo tekopaikan joko Taylorin tai Kaan Kairisen johdolla. 

Taylorin erikoistilanneosaaminen nousi esille avausjaksolla, kun hän laukoi upealla kudilla pallon vapaapotkusta verkkoon. Huuhkajat ei suinkaan ole viime vuosina vapaapotkumaaleilla juhlinut, mikä vain nostaa Taylorin osakkeita.

Yhteispeli Pohjanpalon, Teemu Pukin ja laitanousuja tehneen Daniel Håkansin kanssa näytti toimivan mallikkaasti ja kentällä nähtiin kivoja syöttökombinaatioita.

Toisella jaksolla Taylor vapautti ovelalla syötöllään Håkansin laidasta läpi, mutta nuoren laiturin viimeistely-yritys karkasi niukasti ohi.

Taylor oli yksi kentän näkyvimpiä pelaajia, joka omilla pienilläkin teoillaan elävöitti Suomen hyökkäyspeliä luoden syötöillään kaksi Suomen vaarallisinta maalipaikkaa.

Tämän iltaisen peliesityksen jälkeen voi hyvin kysyä kysymyksen. Miksi Robert Taylor päästettiin irti vasta nyt? Hänelle olisi ollut käyttöä jo aiemminkin.

Lue myös:

    Uusimmat