Kolmen lapsen äiti kertoo: Keisarileikkaus tuhosi seksielämäni

Keisarileikkauksen aiheuttama hermovaurio sai äidin vihaamaan vartaloaan peruuttamattomalla tavalla. 

Äiti Lea Grover kertoo, että ennen lastensa syntymää hän tunsi itsensä seksikkääksi kurvikkaassa vartalossaan. Hän mainitsee lempikohdakseen vatsan, jolla oli suuri merkitys hänen kokemalleen nautinnolle. 

– Kun olin hieman vallattomalla tuulella, pyysin miestäni hieromaan vatsaani. Hänen ihonsa vasten minun vatsaani oli jotain niin viatonta, mutta samalla niin intiimiä. Se nosti koko kehoni kananlihalle, Grover kertoo.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun jo aiemmin kaksi lasta synnyttäneelle äidille tehtiin keisarileikkaus. Seksuaalisen naisen elämä tuhoutui täysin. 

Tunnottomuus on vienyt ilon elämästä

Nainen kertoo olleensa tietoinen edellisen kaksosraskauden aiheuttamista muutoksista kehossaan, mutta hän oli täysin valmistautumaton siihen, mitä keisarileikkaus oikein toisi mukanaan.

– Leikkaus jätti minulle hermovaurion ja pistävää kipua, joka tuntui kuin tulipalo kulkisi kehoni poikki ilman varoitusta. Opin nopeasti, että hermokivulle ei voi tehdä mitään. Mikään ei voi lievittää sitä, kolmannen lapsensa keisarileikkauksella synnyttänyt nainen kertoo.

Noin puoli vuotta keisarileikkauksen jälkeen kipu alkoi hellittää, mutta toi mukanaan uuden ongelman. Äiti ei enää tuntenut mitään, hänen vatsansa iho oli täysin tunnoton. Lääkärin mukaan ei ollut syytä huoleen, sillä tunto palaisi ennen pitkää takaisin. Niin ei kuitenkaan käynyt 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Tunnottomuus sai äidin ymmärtämään, kuinka suuri merkitys vatsalla oli ollut hänen elämäänsä, ja ennen kaikkea hänen seksuaalisuuteensa. 

– En tunne oloani huonoksi raskausarpien tai ylimääräisen painon vuoksi, vaan koska vatsani koskettaminen ei enää tuo minulle iloa ja jännitystä.

– En tunne itseäni seksikkääksi, kauniiksi, terveeksi tai edes ihmiseksi. Tunnen oloni vääräksi, Grover kertoo.

Entiseen ei ole enää koskaan paluuta

Äiti kertoo seksuaalisuutensa kadonneen täysin. Hän ei enää luota siihen, että hänen rikkinäinen kehonsa voisi tuottaa iloa tai mielihyvää. Öisin hän odottaa ja pelkää hetkeä, jolloin mies vahingossa koskettaa hänen ”kuollutta paikkaansa”.  Miehen hyvää tekevä kosketus on muuttunut ahdistavaksi ja pelottavaksi asiaksi. 

Äidin mukaan voi kuulostaa typerältä, että niinkin yksinkertainen asia kuin keisarileikkaus voi muuttaa hänen elämänsä täysin, mutta niin kuitenkin kävi.

– Nyt kun kosketan vatsaani, tunnen itseni rikkinäiseksi. Se muistuttaa minua kaikista niistä asioista, jotka ovat satuttaneet minua aiemmin. Seksuaalisesta väkivallasta, epäonnistumisista, masennuksesta, aknesta, ahdistuneisuudesta.

Groverin mukaan tunnoton vatsa on jokapäiväinen muistutus myös siitä karusta tosiasiasta, että onnelliseen nuoruuteen ei ole enää paluuta. 

***

Lue myös:

    Uusimmat