Mainos

Kolmårdenin susissa merkkejä ongelmista jo aikaisemmin

Pohjoismaiden suurimman eläintarhan Kolmårdenin susilaumassa on ollut nähtävissä merkkejä ongelmista jo aikaisemmin.

– Hoitajat ovat kertoneet tilanteista, jolloin lauma on kellahtanut makaamaan selälleen vierailijoiden käydessä aitauksessa. Se on selkeä merkki ongelmista, kertoo työntekijä Aftonbladet-lehdelle.

Stressaantuneena susilauma voi olla erityisen vaarallinen.

– Kaikki tietävät, että stressaantunut susilauma voi tehdä mitä vain. Muutama vuosi sitten ne hyökkäsivät piikkilangan kimppuun ja pureskelivat sitä. Stressaantunut lauma on verenhimoinen lauma, arvioi työntekijän omainen lehdessä.

Susilauma tappoi eilen eläintenhoitajan Kolmårdenin eläintarhassa Ruotsissa. 30-vuotias eläintenhoitaja kuoli susien joukkohyökkäyksessä saamiinsa vammoihin eilen iltapäivällä.

Hoitaja oli hyökkäyksen aikaan yksin aitauksessa. Eläintarhan muu henkilökunta huomasi, että jotain oli vialla vasta 15 minuutin viiveen jälkeen. Pelastustoimet viipyivät vielä puoli tuntia senkin jälkeen, koska ennen aitaukseen menoa sudet piti houkutella saaliinsa kimpusta toisaalle.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.