Koiran elämää -ohjelma esittelee vauhdikkaita koiraharrastuksia AVAlla 17.9.

Juontaja Sirkku Rajala johdattaa koiranomistajat muun muassa agilityn, vesipelastuksen ja koiratanssin kiehtovaan maailmaan.

Oman koiran kanssa harrastaminen on viihdyttävää ja palkitsevaa, kuten kotimainen uutuusohjelma Koiran elämää todistaa. Ohjelmassa tutustutaan erilaisiin koiraharrasteisiin, joiden aloittaminen on usein vain tiedosta ja viitseliäisyydestä kiinni.

Koiran elämää -ohjelmassa nähdään energistä menoa agility-kentällä, vauhdin hurmaa juoksuradalla ja tiukkaa treeniä vedessä. Ohjelmassa ei keskitytä koiran kouluttamiseen tai käytösongelmiin, vaan pyritään saamaan tuntumaa erilaisiin lajeihin.

Ohjelmaa juontaa radiosta entuudestaan tuttu Sirkku Rajala, vannoutunut koiraihminen itsekin.

- Tämä on kaikille koiraihmisille suunnattu ohjelma, joka pyrkii antamaan uusia virikkeitä päivittäiseen tekemiseen ja esittelemään uusia lajeja. Koiran kanssa harrastaminen on palkitsevaa kummallekin osapuolelle ja se kehittää omistajan ja koiran välistä suhdetta. Ja jos lajeista innostuu toden teolla, myös etenemismahdollisuuksia löytyy. Esittelemme inspiraation lähteiksi eri lajien maailman- ja euroopanmestareita, Sirkku selventää.

Koiran elämää esittelee koiraharrasteista kiinnostavimmat perinteiset lajit ja kutkuttavimmat uutuudet. Jokaisessa jaksossa esitellään ammattimaisesti lajia harrastava koirakko, joka näyttää, miten lajissa onnistutaan. Lisäksi tavallinen koiranomistaja pääsee kokeilemaan lajia yhdessä lemmikkinsä kanssa ja saa vinkkejä lajin harrastamiseen.

Ohjelmassa nähdään mm. seuraavat lajit:

Agility - Suomessa huippusuosittu laji, jossa kilpaillaan MM-tasolla saakka. Näyttävä ja nopeatempoinen laji.

Juoksulajit - Todella nopea ja näyttävä laji, erityisesti vinttikoirien suosima. Päästään mukaan kilparadan tunnelmaan.

Vesipelastus - Vahvojen ja vettä pelkäämättömien koirien laji. Kovaa urheilua, joka perustuu osittain koiran vietteihin ja osittain koulutukseen.

Canicross - Tiukkaa vetotreeniä koiralle ja vaatii hyvää fysiikkaa myös omistajalta, helppo aloittaa.

Metsästys - Tutustutaan ajaviin hirvikoiriin ja todella kovaa kestävyyttä vaativiin suorituksiin. Mukana myös verijälki.

Koiratanssi - Uusi laji, jonka suosio kasvaa Euroopassa. Suomessakin jo satoja harrastajia.

Työkoirat - Tutustutaan paimennukseen (ja pallopaimennukseen), jota voi harrastaa kaikkien paimenkoirien kanssa.

Sarjan jokaisessa jaksossa paneudutaan asiantuntijoiden johdolla myös koiran fysiologiaan ja ravintoseikkoihin, jolloin katsojalle muodostuu kokonaisvaltainen kuva koiran hyvinvoinnista. Ohjelmassa seurataan myös aiemmissa jaksoissa esiintyneiden koirakoiden harrastamisen edistymistä. Kiinnostavaa on myös nähdä, miten elämä koiran kanssa muuttuu harrastamisen myötä.

Koiran elämää AVAlla maanantaisin klo 19.30 alkaen 17.9. Uusinnat lauantaisin klo 16.

Lue myös:

    Uusimmat