Kittilän kunnan päätöksentekoa ruoditaan nyt KKO:ssa asti – syyttäjien mukaan päättäjät suosivat Levi Ski Resortin toimitusjohtajaa kunnan edun kustannuksella

Korkeimmassa oikeudessa (KKO) alkaa tänään pääkäsittely Kittilän kunnan virkarikosjutussa.

KKO järjestää asiassa poikkeuksellisesti suullisen pääkäsittelyn, joka jatkuu koko viikon Rovaniemen hovioikeudessa. Ensi viikolla kuullaan vielä loppulausunnot Helsingissä KKO:n tiloissa.

Jutussa on kyse tapahtumista, joista Kittilän monipolvinen ja useaan kertaan tuomioistuimissa käsitelty kuntakriisi sai alkunsa.

Kittilän silloinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä teki vuoden 2013 lopulla tutkintapyynnön kunnan enemmistöomisteisen Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta, koska tämä oli vuotanut hissivalmistajalle toisen tarjouskilpailuun osallistuneen valmistajan luottamuksellista tarjoustietoa.

Vuonna 2014 kuntapäättäjät peruivat Mäkelän tutkintapyynnön ja kunnanvaltuusto irtisanoi hänet luottamuspulaan vedoten. Korkein hallinto-oikeus totesi potkut laittomiksi kesällä 2016.

Aiemmin Lapin käräjäoikeus ja Rovaniemen hovioikeus ovat hylänneet kuntapäättäjien rikossyytteet. Molemmat katsoivat, etteivät kuntapäättäjät syyllistyneet virkarikoksiin peruuttaessaan Mäkelän tekemän tutkintapyynnön. Niiden mukaan Mäkelän kohtelu ei myöskään ollut rikollista.

Syyttäjät: Kittilässä tietyt henkilöt nousseet muiden ylitse

KKO myönsi asiassa syyttäjille rajoitetun valitusluvan. Lupa koskee sitä, rikkoivatko kuntapäättäjät virkavelvollisuutensa peruessaan tutkintapyynnön Palosaaresta.

Syyttäjien mukaan päätös tutkintapyynnön perumisesta oli puolueellinen, ja sen tarkoitus oli hyödyttää Palosaarta.

– Vastaajat ovat tilanteessa, jossa asia on siirtynyt poliisin tutkittavaksi, toimineet vastoin kunnan parasta ja edistäneet muita kuin sille kuuluvia tarkoitusperiä. Vastaajat ovat päätöksenteossaan ja valmistelussaan puolueellisesti pyrkineet hyödyttämään Jouni Palosaarta niin, että hänet palautetaan takaisin toimitusjohtajaksi, syyttäjät sanovat valituksessaan KKO:lle.

Syyttäjien mukaan Kittilän päätöksenteossa elinkeinoelämä ja poliittinen päätöksenteko ovat kietoutuneet toisiinsa siten, että tietyt henkilöt elinkeinoelämässä nousevat muiden ylitse.

– Mikä on ollut Kittilän kunnan etu tuossa tilanteessa? Kunnan merkittävimmän tytäryhtiön toimitusjohtajan toimien epäselvyyksien selvittämättä jättäminen ei voi olla kunnan etu.

Syyttäjät vaativat kunnanhallituksen jäsenille ja varajäsenille rangaistusta ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Syytettyjä on yhteensä kahdeksan. He ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen ja vaativat syyttäjän valituksen hylkäämistä.

Lue myös:

    Uusimmat