Miesten superpesiksen suosikkeihin kuuluva Kiteen Pallo aloitti kauden selkeällä voitolla Järvenpään Pesiksestä. SM-hopeaa puolustavat järvenpääläiset antautuivat liki nollasuorituksella lukemin 0-2 (0-1, 1-7). Isännät eivät lyöneet yhtään juoksua, koska Pasi Kokkonen kipaisi JäPen toisen jakson alun johtojuoksun ykkösvahti Sami Partasen harhaheitolla.
KiPalle ensimmäisen jakson voittoon riitti Saku Kapasen välilyönti. Toisella jaksolla vieraista kehut keräsi Jussi Pulkkinen kumauttamalla ajolähdöstä kunniajuoksun ja kolme tavallista juoksua. Kotiutuksessa onnistuivat lisäksi Pasi Pirinen, Jarno Kaksonen ja Petri Pennanen.
JäPe yritti ujuttaa kokoonpanoonsa työsulkuun joutuneen Markus Meriläisen, jolle superpesiksestä ei löydy pelilupaa vuoden 1998 sopupelien jälkeisen oikeuskäsittelyssä olevan syytteen takia.
Kiteeläisten tapaan avauskierroksen ainoa täyden kolmen pisteen potin ottanut oli Nurmon Jymyn kustannuksella lukemin 2-0 (6-5, 2-1) voittanut Seinäjoen Maila-Jussit. Nurmolaisilla ei ollut Etelä-Pohjanmaan paikallisotteluun pitkä matka, sillä joukkueiden kotikenttien välimatka on kolme kilometriä.
Vieraat kävivät avausjaksolla johdossa jopa 5-3, mutta SMJ:n kiri edelle kolme juoksua tuottaneessa kolmannessa sisävuorossaan. Jussit sai juoksunsa helpolla, sillä joukkueesta ylsivät edes viiteen kärkilyöntiin vain kolmesti kotiuttanut Henri Heinäheimo (6) ja Timo Ala-Lipasti. Nurmon sisäpelin parhaat pelinrakentajat olivat viiden kärkilyönnin Antit Piuhola ja Kataja-Rahko sekä Mikko Vainionpää. Piuhola kotiutti kolmesti.
Lippo ja Tahko tarjosivat trillerin
Oulun Lippo ja Hyvinkään Tahko saivat paremmuutensa selville vasta kotiutuskilpailun jälkeen, kun isännät punnersivat voittoon numeroin 1-0 (2-2, 1-1, 1-1, 1-0). Lipon parissa viime kohtaamisessa nollille jättänyt Tahko jäi Oulussa pisteettä viimeksi elokuussa vuonna 2000.
Lippo oli avausjaksolla takaa-ajajana nousten tasalukemiin vasta viimeisessä vuoroparissa. Toisella jaksolla samanlaisessa kirissä onnistui Tahko. Tahkon juoksuista vastasivat Juha Korhonen (2), Timo Rautiainen ja Järvenpäästä siirtynyt Timo Rantatorikka.
Oulun tykkiosasto oli kolme juoksua iskeneen Sami Aholan varassa Marko Pelkosen annettua taustatukea yhden juoksun verran. Hyvinkään vaihtaja Timo Rautiainen urakoi sisäpelissä seitsemän ja etenijä Valtteri Ketonen kuuden kärkilyönnin verran. Isännistä jokerikotiuttaja Sami Ahola ja vaihtaja Pasi Pohjola pääsivät viiteen kärkilyöntimerkintään.
Vimpeli palasi voittajana
Superpesiksen jumboksi ennustettu nousija Vimpelin Veto avasi kauden vähäjuoksuisella voitolla. ViVen peräti 46. pääsarjakausi alkoi Pattijoen Urheilijoiden lyömisellä supervuoroparin myötä lukemin 2-1 (1-0, 0-2, 2-0). ViVe ja PattU kohtasivat viimeksi lähes vuosikymmen sitten. Keskinäisten otteluiden voitot superpesiksen historiassa ovat nyt vimpeliläisille 4-2.
Avausjakson voittojuoksunsa ViVe sai Pattijoen lappeenrantalaisen debytanttilukkari Topi Kososen tarjoamana vapaataipaleena. PattU:lle toisen jakson iskivät kotiutuksillaan Marko Rasinkangas ja Juha Kalajanniska. Kotiutuskisaa ei tarvittu, kun ViVen Mikko Rantalahti ja Tero Lassila avasivat supervuoroparin kotiutuksillaan uransa lyöntitilaston pääsarjatasolla.
Puijo nipisti sotkamolaisia
Puijon Pesiksessä ei oltu aivan päät kallellaan, vaikka joukkue hävisikin avausottelunsa. Kuopiolaisisännät saivat kuitenkin yhden pisteen puolustavilta mestareilta, kun ottelu Sotkamon Jymyä vastaan päättyi vasta kotiutuskisan myötä 1-2 (4-2, 0-1, 0-0, 1-3).
Avausjaksolla Jymy nousi kahden juoksun tappiotilanteesta rinnalle Jarkko Kokon ja Mikko Huotarin kotiutuksilla, mutta isäntien jokeri Sami Joukainen ratkaisi yhden sarjapisteen kohtalon kolmospuolen kahden juoksun arvoisella läpilyönnillään kolmassa vuoroparissa.
Toisen jakson voittoon Jymylle riitti Jarkko Kokon onnistunut kotiutusisku toisessa vuoroparissa. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta kotiutuskisan myötä Jymyn Mikko Huotarin, Jani Komulaisen ja Roope Korhosen sivallettua juoksun mieheen.
Miesten superpesis tiistaina::
Vimpeli-Pattijoki 2-1 (1-0, 0-2, 2-0)
Vimpeli: 0 1 0 0 = 1 0 0 0 0 = 0 2 2 Pattijoki: 0 0 0 0 = 0 0 2 0 0 = 2 0 1
Vimpeli: Pekka Mäntymaa 0/2, Jukka Ristimäki 0/1, Mikko Rantalahti 1/0, Tero Lassila 1/0, vapaat 1.
Palkitut: I Tuomo Lönnmark, II Jukka Ristimäki.
Pattijoki: Jarkko Rautio 0/1, Marko Rasinkangas 1/1, Juha Kalajanniska 1/0.
Palkitut: I Pertti Mäkelä, II Marko Rasinkangas.
Tuomarit: Tero Hallila ja Mikko Valtonen.
Yleisöä: 802.
Seinäjoki-Nurmo 2-0 (6-5, 2-1)
Seinäjoki: 3 0 3 0 = 6 0 0 2 0 = 2 2 Nurmo: 3 2 0 0 = 5 0 0 1 0 = 1 0
Seinäjoki: Antti Rantala 0/1, Jaakko Antila 1/1, Tommi Murto 0/1, Henri Heinäheimo 3/0, Henri Puputti 1/0, Timo Ala-Lipasti 1/1, Antti Kuusisto 0/1, Tomi Saari 0/1, Jere Dahlström 1/1, Sami Karjala 0/1, harhat 1.
Palkitut: I Henri Heinäheimo, II Juha Vartiamäki.
Nurmo: Teijo Kankaanpää 0/1, Antti Tokkari 1/1, Pekka Rajala 0/1, Antti Kataja-Rahko 1/1, Antti Piuhola 3/0, Jarkko Hallanoro 0/1, Toni Sikkilä 0/1, harhat 1.
Palkitut: I Antti Piuhola, II Teijo Kankaanpää.
Tuomarit: Antti Aine ja Matti Lähteenmäki.
Yleisöä: 1715.
Oulu-Hyvinkää 1-0 (2-2, 1-1, 1-1, 1-0)
Oulu: 0 0 1 1 = 2 0 0 1 0 = 1 1 1 1 Hyvinkää: 0 0 2 0 = 2 0 0 0 1 = 1 1 0 0
Oulu: Tuomas Tervonen 0/1, Antti Vehkaperä 0/1, Marko Pelkonen 1/0, Jussi Kemilä 0/2, Sami Ahola 3/0.
Palkitut: I Sami Ahola, II Marko Pelkonen.
Hyvinkää: Timo Rautiainen 1/2, Juha Korhonen 2/0, Timo Rantatorikka 1/0, Miika Rantatorikka 0/1, Tero Lepola 0/1.
Palkitut: I Juha Korhonen, II Timo Rautiainen.
Tuomarit: Jaakko Korkonen ja Ari Kiviniemi.
Yleisöä: 977.
Kuopio-Sotkamo 1-2 (4-2, 0-1, 0-0, 1-3)
Kuopio: 0 2 2 0 = 4 0 0 0 0 = 0 0 1 1 Sotkamo: 0 0 2 0 = 2 0 1 0 0 = 1 0 3 2
Kuopio: Mikko Niinikoski 1/0, Sami Haapakoski 0/1, Jarkko Perttula 0/1, Riku Rahikka 0/1, Sami Joukainen 2/0, Pekka Saari 1+0/1.
Palkitut: I Mikko Lahtinen, II Sami Joukainen.
Sotkamo: Mikko Kuosmanen 0/1, Roope Korhonen 0/1, Jarkko Kokko 2/0, Mikko Huotari 1/0, Jarmo Heikkinen 0/1.
Palkitut: I Mikko Korhonen, II Mikko Kuosmanen.
Tuomarit: Tommi Nupponen ja Ossi Muurainen.
Yleisöä: 968.
Järvenpää-Kitee 0-2 (0-1, 1-7)
Järvenpää: 0 0 0 0 = 0 1 0 0 0 = 1 0 Kitee: 0 1 0 0 = 1 0 1 4 2 = 7 2
Järvenpää: Antti Vihtkari 0/1, harhat 1.
Palkitut: I Riku Rantanen, II Pasi Kokkonen.
Kitee: Jarno Kaksonen 1/0, Saku Kapanen 1/1, Pasi Pirinen 1/0, Toni Kohonen 0/2, Sami Partanen 0/1, Ville Huuhtanen 0/1, Jussi Pulkkinen 1+3/1, Petri Pennanen 1/1, Jukka Holttinen 0/1.
Palkitut: I Jussi Pulkkinen, II Toni Kohonen.
Tuomarit: Jouni Ojala ja Tero Ruuskanen.
Yleisöä: 1119.
(MTV3-STT)