Kissojen levittämistä taudeista ei pidä huolestua

Kissojen levittämien tautien ja erityisesti toksoplasmaloisen vaikutukset ihmisiin nostattavat aika ajoin vilkastakin keskustelua.

Tällä viikolla on puhuttanut tutkimus, jonka mukaan joka toisella suomalaiskissalla on toksoplasmaloinen. Suomen Kissaliitto valittelee aiheesta kertovien uutisten puutteita.

– Jopa maan suurimmassa päivälehdessä on julkaistu sensaatiohakuisia juttuja tärkeistä kissoihin liittyvistä aiheista ja jätetty niistä pois olennaista tietoa, väittää Kissaliitto.

Kissaliitto kiittelee uutisoitua tutkimusta ja kertoo jopa myöntäneensä sen tekijöille apurahan. Sen sijaan tutkimuksesta tehtyjä uutisia Kissaliitto pitää vaillinaisina.

– Useimmista tutkimusta käsittelevistä jutuista ei löytynyt mitään faktatietoa toksaplasmatartuntojen esiintymisestä tai tartuntojen ennaltaehkäisystä, mikä on erityisen valitettavaa.

Helsingin yliopiston tutkijaryhmän tutkimuksen mukaan lähes joka toisella suomalaiskissalla on vasta-aineita toksoplasmaloista vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ne ovat jossain vaiheessa elämäänsä saaneet tartunnan. Loinen kuitenkin leviää vain 1–3 viikon ajan tartunnasta.

– Tartunnan jälkeen kissalle muodostuu immuniteetti, eikä se eritä näitä ookystia enää uudelleen elämänsä aikana, informoi Kissaliitto.

Ookysta on eräs loisen muoto.

Ei syytä paniikkiin

Ihminen saa toksoplasmatartunnan tavallisesti syötyään huonosti kypsennettyä tai raakaa lihaa. Toinen tartuntareitti on kissan ulosteiden käsittely sekä puutarhatyöt ja loisten joutuminen näissä yhteyksissä ihmisen ruuansulatuskanavaan huonon hygienian vuoksi.

Toksoplasma on yllättävän yleinen myös Suomessa, mutta vakavat tartunnat ovat äärimmäisen harvinaisia, rauhoitteli kliinisen virologian professori Klaus Hedman Helsingin yliopistosta MTV3 Uutisten lukijoita viime vuonna.

– Me emme pysty vähentämään ihmisten tartuntavaaraa juurikaan kissoihin kohdistuvilla toimenpiteillä, vaan muunlaisella järkevällä toiminnalla. Ei ole järkevää yrittää poistaa kissoja lähiympäristöstä toksoplasmavaaran vuoksi, Hedman totesi viime syyskuussa.

On erittäin epätodennäköistä, että ihminen voisi saada tartunnan kissaa silittämällä tai muuten käsittelemällä, koska ookystia ei ole tutkimuksissa pystytty löytämään kissan turkista.

Raskaana olevien tartuntariskistä puhutaan paljon. Odottaville äideille turvallisin on toksoplasmatartunnan jo aikaisemmin sairastanut kissa, joka ei siis enää voi levittää loista.

– Vaarallinen kombinaatio on kotikissa, jota on syötetty purkkiruualla, ja joka yhtäkkiä päästetään luontoon, jolloin se saa luonnoneläimiä syömällä oman ensitartuntansa, kertoi professori Hedman.

Vielä sairastamattomista kissoistakaan ei Kissaliiton mukaan tarvitse raskauden aikana luopua, kunhan noudattaa hyvää hygieniaa raskauden ajan ja syö pihvinsä kypsennettyinä ja vihanneksensa pestyinä.

Terveellä kissalla tai ihmisellä toksoplasmatartunta on usein oireeton. Mahdolliset oireet muistuttavat nuhakuumeen oireita.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat