Kirjailija Riku Korhonen: Pelkään älyttömästi lentämistä ja korkeita paikkoja!

Kirjapiirin yhdennessätoista jaksossa Riku Korhonen kertoo, mistä sai inspiraation kirjansa tapahtumapaikaksi ja miksi päähenkilöt kiinnittyvät niin vahvasti toisiinsa.

Kirjailija Riku Korhosen Nuku lähelläni -teoksessa päähenkilön mieheltä kuolee velipuoli, jonka outoa kuolemantapausta mies lähtee selvittämään pilvenpiirtäjien kaupunkiin. Hän tutustuu velipuolensa ex-naisystävään ja heidän välilleen syntyy suhde. Kirja kuvaa tekijänsä mukaan kahden ihmisen tutustumista, rakastumista ja siitä aiheutuvia ongelmia. Mistä Korhonen sai idean kaupunkiin, jossa kaikki tapahtuu – kaupungin nimeä kun ei missään vaiheessa paljasteta?

– Kiinnostuin joskus Frankfurtista kaupunkina, lähinnä sen oudosta yhdistelmästä – vanha porvarillinen kauppakaupunki, jonka päälle on rakentunut lasipilvenpiirtäjien rypäs. Tutustuin kaupunkiin sillä tavalla, että luin siitä, tutkin valokuvia ynnä muuta. Commerzbankin pääkonttorin on sanottu olevan maailman ensimmäinen vihreä pilvenpiirtäjä. Kiinnostuin siitä, aloin tutkimaan miten se toimii ja ajattelin, että kirjaan täytyy sijoittaa joku tarina, joka tapahtuu tämän tornin ympärillä, Korhonen kertoo.

Korhonen ei kuitenkaan ole pyrkinyt kuvailemaan realistista maisemaa.

– Koska Eurooppa oli samaan aikaan ajautumassa melkoiseen velkakriisiin, jonka loppua ei näy, niin se tuntui minusta perustellulta miljööltä rakkaustarinalle. En ole pyrkinyt realistiseen maisemaan, se on enemmän symbolinen kuva siitä, miten pankit ja rahoitussektori ovat nykyään tietyllä tavalla kaapanneet koko Euroopan idean. Syyt olivat myös esteettisiä, pidän pilvenpiirtäjistä, Korhonen jatkaa.

Päähenkilö, Teemu, kärsii korkean paikan kammosta ja lentopelosta.

– Se johtuu ihan siitä, että olen itse… pelkään lentämistä ja korkeita paikkoja älyttömästi – ei tätä nuorena tuntenut, mutta se on tullut pahemmaksi vuosi vuodelta, Korhonen paljastaa.

Korhosen mukaan kumpikaan kirjan päähenkilöistä ei ole tasapainoisia henkilöhahmoja.

– Molemmat ovat enemmän tai vähemmän neuroottisia ja ehkä elämässään hiukan hukassa. Sen takia he ehkä toisiinsa niin vahvasti kiinnittyvät. Tunnistavat jotain senkaltaista sielunkumppanuutta, joka ei tarkoita, että se olisi mitään rauhallista ja seesteistä. Jonkinnäköisen mahdollisuuden lähestyä toisiaan he toisissaan aavistavat.

Katso Kirjapiirin kymmenes jakso: Vieraina Riku Korhonen ja Monika Fagerholm

KIRJAPIIRI AVAlla tiistaisin klo 19.30. Uusinnat lauantaisin 16.30.

AVA

Kuva: AVA, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat