Motocrossin MM-sarja siirtyi viikon tauon jälkeen Keski-Eurooppaan pehmeälle hiekkaradalle Belgian Lommeliin.
Yhdestoista osakilpailu ajettiin miltei syksyisissä oloissa, mikä teki vaativalla radalla ajettavasta kilpailusta hieman siedettävämmän. Lommel ei kuitenkaan säästänyt kuljettajia uuvuttavalta taistelulta.
- Hyvä rata, kommentoi villillä kortilla kilpailuun mukaan päässyt ICE1RACING junioritiimin kuljettaja Santtu Tiainen.
Erittäin fyysistä suoritusta vaativa pehmeä hiekka teki kuitenkin haasteita alkukauden loukkaantumisesta palautuvalle Toni Erikssonille.
- Selkä joutuu tässä tosi koville, kun jaloilla pitäisi jaksaa pysyä koko erä, Eriksson kommentoi.
Ludde Söderbergin hyvät otteet jatkuivat Belgiassa.
- Haastavaa, mutta kaikille sama. Latvian myötä toivoin parempaa sijoitusta, mutta tämä Lommel taitaa olla useille miltei kotirata, mikä näkyy myös tuloksissa. Olen tyytyväinen viikonloppuun. Toki väsyminen harmittaa hieman, sillä rata on fyysisesti todella vaativa, mutta ensi vuonna sekin korjataan, kommentoi Söderberg hyvää ajoaan.
Söderberg sijoittui 18:nneksi ensimmäisessä erässä ja 17:nneksi toisessa erässä, kasvattaen samalla MM-pistesaldoaan. MX2-luokan voitti Jeffrey Herlings voittamalla molemmat erät, toinen oli Ken Roczen ja kolmas Jeremy van Horebeek. Harri Kullas oli kilpailun 7.
MX1-luokassa ICE1RACING –tiimin kuljettajia oli poikkeuksellisesti kaksi. Villillä kortilla kilpailuun mukaan päässyt Santtu Tiainen palasi Ruotsin loukkaantumiseen jälkeen vahvana radalle.
- Onneksi selvisin pienellä levolla tällistä. Sain viikon verran hyvää ajoa alle ja kunto tuntuu tosi hyvältä, kommentoi Tiainen paluutaan.
Santtu Tiainen sijoittui 20:nneksi toisessa erässä, mutta joutui keskeyttämään ensimmäisessä erässä viimeisellä kierroksella 22. sijalta. Kuluttava rata oli sitä myös pyörälle, bensan loppuminen estettiin toisessa erässä tankinvaihdolla. Eriksson joutui keskeyttämään ensimmäisessä erässä kipeytyneen selän vuoksi ja jättämään toisen erän väliin. MX1-luokan voitti Antonio Cairoli voittamalla molemmat erät. Toiseksi kilpailussa sijoittui Clement Desalle ja kolmannen sijan otti Maximilian Nagl.
MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Tsekkien Loketista 7.8.