Kimi Räikkösen tallilta kritiikkiä Belgian GP:n päätöksille – "Satuttaa meitä kaikkia"

F1:n sunnuntain Belgian kisasta tuli yksi iso pannukakku vaikeiden olosuhteiden takia. Kisaa ei koskaan saatu kunnolla liikkeelle. Viimeinen yritys päättyi punaisiin lippuihin, vaadittujen turva-auton takana kierrettyjen kierrosten jälkeen. Kimi Räikkösen edustama Alfa Romeo antoi kritiikkiä sunnuntain tapahtumista.

Sunnuntain kisa yritettiin saada liikkeelle Suomen aikaan puoli viideltä. Ensimmäinen yritys päättyi punaisiin lippuihin, kun kuljettajat valittivat heikosta näkyvyydestä.

Tätä seurasi kolmen tunnin mittainen odotus. Sen jälkeen autot suuntasivat radalle turva-auton perässä. Toisen kierroksen yhteydessä radalle liputettiin jälleen punaiset liput.

Ja siinä se.

F1-talleista Alfa Romeo julkaisi verkkosivuillaan tiedotteen, jossa se pahoitteli tapahtunutta.

– Päätös olla kisaamatta näissä olosuhteissa oli oikea. Sillä varmistettiin kuljettajien, ratahenkilökunnan ja katsojien turvallisuus. Joka tapauksessa koko tilanne olisi voitu hoitaa huomattavasti asianmukaisemmin, eli niin, että kisaa ei olisi koskaan aloitettu. Tämä lopputulema satuttaa meitä kaikkia, erityisesti faneja, jotka eivät nyt nähneet sitä show’ta, mitä he olivat tulleet seuraamaan.

– Toivottavasti opimme tästä ja toimimme jatkossa niin, että fanit saavat sitä, mitä he ansaitsevat, Alfa Romeon tiedotteessa julistettiin.

Alfa Romeon kuljettajista Antonio Giovinazzi oli lopputuloksissa 13:s ja Kimi Räikkönen 18:s. Samaan aikaan sen pahimman kilpakumppanin Williamsin kuskeista George Russell oli toinen ja Nicholas Latifi yhdeksäs.

Lue myös:

    Uusimmat