Kiinassa lisää mysteerivirustartuntoja – Tutkijaraportin karu arvio: tartunnan saaneita voi olla yli 1 700

Kiinan viranomaiset vahvistivat tänään 17 uutta mysteeriviruksen tartuntatapausta, joista kolmea kuvaillaan vakaviksi. Yhteensä vahvistettuja tartuntoja on nyt 62.

Uudenlainen koronavirus muistuttaa 2000-luvun alussa Kiinassa riehunutta sars-virusta, ja sen aiheuttamaan tautiin on toistaiseksi kuollut kaksi ihmistä.

Tartunnat ovat pääosin peräisin Wuhanin kaupungissa sijaitsevalta torilta, jossa myydään muun muassa mereneläviä ja eläviä eläimiä.

Sunnuntaina ilmoitettejun tartunnan saaneiden ikähaarukka on 30–79 vuotta. Viranomaisten mukaan uusista tartuntatapauksista kaikilla ei ollut ollut suoraa kontaktia Wuhanin torin kanssa. Taudin tarttumisesta ihmisestä ihmiseen ei vielä ole näyttöä, mutta viranomaisten mukaan sitä ei voida sulkea pois.

Raportin karut arviot

Perjantaina julkaistussa lontoolaisyliopiston tutkijoiden raportissa arvioidaan, että tapauksia on todellisuudessa jopa yli 1 700. Arvio perustuu kansainvälisiin lentoihin. Thaimaassa on jo ilmennyt kaksi tartuntaa ja Japanissa yksi, mikä kertoo taudin levinneen ulkomaille.

Kiinalaisen uudenvuoden lähestyminen on herättänyt pelkoja taudin leviämisestä, sillä uudenvuoden aikana sadat miljoonat kiinalaiset matkustavat maan sisällä. Wuhan on tärkeä liikenteen solmukohta. Toistaiseksi Kiinan viranomaiset eivät ole asettaneet matkustusrajoituksia.

Muun muassa Yhdysvaltain ja Thaimaan viranomaiset ovat ilmoittaneet tarkistavansa Wuhanista saapuvia lentomatkustajia.

Sars-virus tappoi Kiinassa ja Hongkongissa yli 600 ihmistä vuosina 2002–2003.

Lue myös:

    Uusimmat