Kiina: Pidätettyä taiteilijaa kuulustellaan talousrikoksista

Kiinan ulkoministeriö on vahvistanut pidättäneensä tunnetun taiteilijan ja toisinajattelijan Ai Weiwein. Ministeriön mukaan häntä kuulustellaan talousrikoksista.

Ai otettiin kiinni viikonvaihteessa Pekingin kansainvälisellä lentokentällä, kun hän oli nousemassa Hongkongiin lähtevään koneeseen.

Ministeriö on varoittanut ulkomaita puuttumasta lailliseen oikeusprosessiin. Viranomaisten mukaan tapaus ei liity mitenkään ihmisoikeuksiin tai sananvapauteen. Muun muassa Yhdysvaltain Pekingin-lähettiläs on arvostellut Ain pidätystä.

Taiteilijan vaimo Lu Qing ei ole saanut talousrikostutkinnasta virallista vahvistusta, eikä hänellä ole ollut tietoa miehensä olinpaikasta. Lu'ta on kuitenkin varoitettu puhumasta ulkomaisille toimittajille.

Muun muassa Pekingin olympiastadionin suunnitteluun osallistunut Ai on useaan otteeseen arvostellut Kiinan hallitusta ja sananvapauden puutetta kansainvälisillä foorumeilla.

Hän on myös tutkinut väitteitä, joiden mukaan kehno rakentaminen oli syynä koulujen romahtamisiin vuoden 2008 maanjäristyksessä.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat