Tähän aikaan vuodesta mikään ei ole yhtä ihanaa kuin mansikkatorttu tuoreista mansikoista. Tämä mansikkatorttu on kevyt, joten voit herkutella hyvällä omallatunnolla.
Lisäksi alla on muuneltu mansikkatortun resepti erityisruokavalioita varten. Reseptiä voi sovelltaa glutenittomalle, maidottomalle ja laktoosittomalle ruokavaliolle. Lisäksi siihen on käytetty hedelmäsokeria ja keveytensä ansiosta se sopii myös diabeetikoille.
Kevyt mansikkatorttu
- 1 iso pyöreä vuoka (halkaisija n. 30 cm)
- 2 munaa
- 1 dl sokeria
- 1 dl erikoisvehnäjauhoja
- 1 dl kauralesettä
- ½ tl leivinjauhetta
- 50g pullomargariinia tai sulaa rasvaa
- Täyte kypsälle tortulle:
- 1 dl mansikkamehua
- 2 dl mansikkasurvosta (tai -hilloa)
- n. 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
- n. 5 dl mansikoita
- Leivitykseen:
- rasvaa, kauralesettä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot ja leseet, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi. Sekoita rasva nopeasti joukkoon. Kaada taikina voidellulle ja kauraleseillä leivitetylle isolle piirakkavuoalle ja levitä tasaiseksi.
