Kevätsiivouksen yhteydessä lapaset ja myssyt pakataan talvisäilöön, ja talvikengät siirretään odottamaan ensi talven pakkasia. Kun jokaiselle huiville ja hansikkaalle on eteisessä oma paikkansa, ei hermoja tarvitse menettää etsimiseen edes aamukiireessä. Järjestyksessä oleva eteinen toimii ympäri vuoden.
Pieneen eteiseen saa kummasti toimivuutta huolellisella suunnittelulla. Isossakaan eteisessä ei ole järkevää säilyttää koko vuoden asuste-, kenkä- ja takkivalikoimaa, vaan siirtää talvitakit kevääksi syrjään sandaalien ja pusakoiden tieltä. Ellei talvivaatteita ole mahdollisuutta siirtää kokonaan pois eteisestä, kannattaa ainakin sormikkaat, pipot ja muut pakata laatikoihin ja siirtää esimerkiksi yläkaappeihin odottamaan seuraavaa talvea. Turkikset viedään kipin kapin pois nurkista - säilytykseen alan ammattilaiselle.
Laatikot ja korit avuksi
Helppo tapa pistää eteisen järjestys uusiksi on pakata menneen kauden tamineet laatikoihin ja varastoida mahdollisuuksien mukaan. Pahvisia ja muovisia kannellisia kotilaatikoita löytyy tänä päivänä kaikissa väreissä, kuviollisina tai ilman. Useissa laatikoissa on nyt läpinäkyvät "ikkunat", joista näkee avaamatta kantta, mitä laatikko sisältää. Hatuille löytyy omia pyöreitä rasioita. Laatikoiden lisäksi nyt on saatavilla monenlaisia ja -kokoisia, kivannäköisiä punos- ja meriruohokoreja, joissa on ilo säilyttää eteisen pikkutavaroita. Sekä koreja että laatikoita kelpaa pitää myös esillä.