Kevään rennoimmat verhot saksitaan vanhoista lakanoista

Tee itse kevään kauneimmat verhot kaappien kätköistä löytyvien aarteiden avulla – nyt laitetaan lakanat hyötykäyttöön!

Keväiset vastapestyt ikkunat päästävät sisälle niin komean valon, että tekee mieli kehystää se uusilla verhoilla. Uusi voi tarkoittaa myös kierrätettyä. Vanhoista lakanoista voi saksia parhaat palat verhotangolla roikotettaviksi. 80-luvun lopussa käyttöön otettu lakana ei hämmästytä verhona, sillä samat värit ovat jälleen muodissa; vaalean pastellit ja pehmeän kulahtaneet.

Vanhat lakanat ovat hankalia säästäväisyyteen taipuvaiselle kierrättäjälle. Varsinkin loppuun kulutetut, keskeltä puhki kuluneet ja likaiseksi piintyneet aluslakanat. Niitä ei kehtaa viedä kirpputorille saati kierrätyskeskukseenkaan mutta ei ihan raaskisi poiskaan heittää. Siispä hyödynnämme muokattavaksi kelpuutettavat osat uusiokäyttöön ja loput voi jo hyvällä omallatunnolla viskata roskikseen.

Lakanoiden leikkaaminen on pölyävää hommaa, joten tilojen ja säiden salliessa se kannattaa tehdä ulkosalla. Aluslakanasta kannattaa leikata keskeltä reilu kolmannes eli nukkumakohta pois. Petauspatjan alle käännettävä osa on yleensä vanhoissakin lakanoissa vielä priimaa kangasta, ne osat voi suikaloida saksilla noin neljän sentin välein. Leikkaaminen sopii tarkalle, rempseämpi repii lakanat lankasuoraan. Suikaleet voi leikata aivan ylös saakka, jolloin ne voi sitoa pareittain suoraan verhotankoon kiinni. Jos ompelupuuhat houkuttavat, voi suikaleiden yläpuolelle jättää noin 15 sentin kaistaleen, jonka voi ommella kujaksi verhotankoa varten.

Valkoinen verho on rauhallisin ja valoisin vaihtoehto. Jos kaipaat huoneeseen väriä, voit suikaloida myös pussilakanan. Niistä ensimmäisinä kuluu ylä- tai alapää, joten leikkaa huonot osat pois ja hyödynnä lakanan keskiosa. Leikkaa toinen sivusauma auki ja suikaloi lakana poikittaissuunnassa. Näin saat pitkiä suikaleita, joita voit yhdistellä aluslakanasta leikattujen kanssa. Leikkaaminen ottaa aikansa mutta sitä helpottaa, jos silität kankaat ennen leikkaamista. Silitetyt suikaleet näyttävät verhoinakin siistimmiltä ja yksittäisinä niitä on enää hankala silitellä.

Kukaan ei pahastu vaikka kiinnittäisit verhosi hakaneuloilla tai vielä rennommin nuppineuloilla verhotangon ympärille. Moinen boheemius sopii hyvin kesäisen kepeään surffi-lookiin. Jos olet enemmänkin rastatukka-tyyppiä, heitä suikaloidut lakanasi pesukoneeseen. Lopputuloksena on sellainenkin takkukasa, että sen selvittää vain saksilla. Näille verhoille, kuten monille muillekin verhokankaille, suositeltavin puhdistusmuoto onkin ravautus ja tuuletus.

Kun huonetta ei ole tarve pimentää, ainoastaan hieman vain suodattaa näkyvyyttä, voi lakanasuikaleet palmikoida. Palmikkorivistö verhoina on moderni ja hauska yksityiskohta keittiön ikkunalla. Niin hulmuavat suikaleet kuin jäyheämmät palmikkoverhotkin sopivat myös mökin, huvimajan tai leikkimökin ikkunoille tai grillikatokseen näkösuojaksi.

teksti ja kuvat: Henna Kekki

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat