Kevään MM-kultaleijona on yhä Kärppien ”listoilla”, siirtyy kuitenkin muualle – ”Hän on käyttänyt optionsa”

Leijonien riveissä kevään MM-kisoissa kultaa voittanut puolustaja Atte Ohtamaa on yhä Oulun Kärppien ”listoilla”, vaikka häntä on viety lähes varmana tapauksena muualle. Missä mennään?

MAINOS

CHL avaa C Moren kiekkokauden

Kaikki suomalaisjoukkueiden ottelut suorina ja suomeksi osoitteessa www.cmore.fi 

Ohtamaa palasi viime kesänä takaisin Ouluun peräti viiden vuoden mittaisella sopimuksella. Samassa yhteydessä hänestä tehtiin Kärppien kapteeni.

Keväällä Ohtamaa valittiin Leijonien MM-kisaryhmään, jonka mukana hän nappasi kultaa. Keväällä esille nousi kytkös, jonka mukaan Ohtamaa siirtyisi KHL:ään ja palaisi hyvin todennäköisesti aiemman seuransa Kazanin riveihin.

KHL-kausi on aivan oven takana, eikä siirtoa ole näkynyt. Eli onko Ohtamaa nyt sitten kuitenkin Kärppien pelaaja? Vai missä mennään, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho?

– Hän on käyttänyt optionsa. Hänen osoite on ulkomailla, Aho sanoo MTV Urheilulle.

Option käytöllä Aho viittaa Ohtamaan sopimukseen, jossa oli niin sanottu ulkomailla vierailuun liittyvä pykälä. Ahon mukaan Ohtamaa päätti tarttua tähän, minkä myötä tilanne on hyvin selkeä Kärppien suuntaan.

– Uuden seuran suhteen ei ole vielä tapahtunut ratkaisuja, eikä tällä hetkellä ole tietoa itse määränpäästä. Siinä vaiheessa kun me hyppäsimme jäälle, niin hän ei ollut meidän mukana, Aho sanoo Kärppien vinkkelistä.

– Aten ja meidän välinen sopimus jatkuu tämän kauden jälkeen. Sitten kun hänen ja uuden seuran sopimus loppuu, niin hän palaa meille, Aho jatkaa.

Kesän aikana Kärpät on hankkinut peräpäähänsä ruotsalaisen Ludwig Byströmin sekä tshekkiläisen Jakub Krejcikin. Ohtamaan lisäksi Kärppien takalinjoilta poistuivat Jani Hakanpää ja Teemu Kivihalme. Hakanpää teki NHL-sopimuksen Anaheim Ducksin ja Kivihalme Toronto Maple Leafsin kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat