Kestävätkö tosi-tv-suhteet, Miia Nuutila?

Rakkautta voidaan etsiä nykyään muualtakin kuin lavatansseista tai deittipalstoilta: esimerkiksi Sitä Oikeaa voidaan lähteä etsimään televisio-ohjelman välityksellä. Maajussille morsian -sarjaa juontava Miia Nuutila kertoo AVAlle, kuinka tosi-tv-ohjelmassa syntyneet seurustelusuhteet ovat kestäneet.

Suurinta suosiota nauttivissa tosi-tv-ohjelmissa nähdään hillitöntä draamaa, etsitään Sitä Oikeaa tai eletään omassa arkisessa parisuhteessa kameroiden seurattavana. Lienee selvää, että nämä elementit aiheuttavat paineita: julkisuus ja se, että kaikki setvitään kameroiden edessä ja keltaisten lööppien otsikoissa, saattaa ajaa suhteen karille – tai vain vahvistaa sitä.

Muun muassa -sarjassa nähdään kuinka Hollywoodin tähtiparin, Camille ja Kelsey Grammerin, avioliitto murenee katsojien silmien edessä. Myös Big Brother -ohjelmassa solmitut suhteet tuntuvat tyssäävän lähes heti, kun talon sisältä astellaan ulos ulkomaailmaan.

-realitysarja puolestaan käsittelee Tori Spellingin ja Dean McDermottin perhe-elämää töiden ja julkisuuden pyörityksessä, eikä parisuhdedraamaltakaan vältytä. Herääkin kysymys, ajautuvatko nämä seurustelusuhteet karikkoihin itse tosi-tv-ohjelman aikana, vaiko sen jälkeen?

Parisuhdetta käsitteleviä ja tosirakkautta etsiviä tosi-tv-ohjelmia on tuhansia erilaisia, mutta kestävätkö niissä solmitut suhteet? Maajussille morsian -tosi-tv-ohjelman rakkaustarinoiden syntyä ja kehitystä sivusta seurannut juontaja Miia Nuutila, 39, uskoo että televisiossa solmittu parisuhde voi kestää.

Tosi-tv-ohjelmassa tositarkoituksella

Maajussille morsian -sarja esittelee maaseudun ihmisiä, jotka etsivät elämäänsä rakkautta. Ohjelman neljännen tuotantokauden jälkeen tehtiin tutkimus siitä, miten kyseisessä tosi-tv-ohjelmassa solmitut suhteet ovat kestäneet.

– Meillä on ollut todella hyvä saldo vuosien varrelta. Seurusteluprosenttikin oli 70 prosentin luokkaa. Siellä oli pitkälle yli kymmenen pariskuntaa ja yli kymmenen lasta, Miia Nuutila kertoo.

Nuutilan mukaan ohjelman myötä on onnistuttu solmimaan kestäviä ihmissuhteita: ihmiset etsivät tositarkoituksella elämänkumppania, jonka kanssa asettua aloilleen ja hankkia lapsia, jos sen aika on. Kihlat, häät ja vauvat ovat koristaneet maajusseihin liittyviä otsikointeja.

– Ohjelmasta on ollut oikeasti tosi paljon hyötyä osallistujille: he todella löytävät sieltä kirjeiden joukosta kumppanin, Nuutila hymyilee.

– En osaa sanoa muiden tosi-tv-ohjelmien prosenteista, mutta meillä on ollut hirmu hyvä onnistumisprosentti.

Televisiossakin voi luoda aidon suhteen

Näyttelijä ja juontaja Miia Nuutila on toiminut omien sanojensa mukaan rakkautta ja elämänkumppania etsivien maajussien Amorin apulaisena. Hän myöskin tietää, miten tosi-tv-ohjelmassa rakastutaan ja luodaan kestävä parisuhde.

– Tuleva kumppani hurmataan olemalla aito, oma itsensä. Osallistujat haistavat kaiken teeskentelyn ja vääränlaiset pyrkimykset, Nuutila kertoo.

Tosi-tv-ohjelmaan osallistujille kokemus on ainutlaatuinen: osallistujien tulee ottaa huomioon, että ympärillä pyörii muun muassa kameramiehiä, tuottajia, toimittajia ja ohjelmaa luotsaava juontaja. Kahdenkeskistä aikaa ei ole kovinkaan paljon tiedossa kuvausten aikana.

Monia ulkomaisia ohjelmia ovat myös vaivanneet huhut, jonka mukaan koko ohjelma olisi valmiiksi käsikirjoitettu, mutta suomalaisissa reality-sarjoissa draamankaari on aidompaa.

– Amorin apulaisen tehtävänä on antaa toisten rakastua rauhassa – Amorin apulaisella ei ole osaa tai arpaa siihen, löytyykö rakkaus. Kuljemme siinä rinnalla mukana, jutellaan avoimesti asioista ja rohkaistaan. Ensin opetellaan rentoutumaan ja juttelemaan kameran edessä, jolloin aitous saadaan esille, Nuutila kuvailee.

Nuutilan mukaan on hyvin tärkeää jutella avoimesti ja luottamuksellisesti tosi-tv-ohjelmaan osallistuneiden kanssa. Luotettavat välit syntyvätkin nopeasti, sillä toimittajat ja ohjelmaan osallistuneet ovat niin paljon tekemisissä keskenään.

– Maajussit ovat kysyneet välillä neuvojakin. Esimerkiksi minulle on jäänyt elävästi mieleen, kun eräs suloinen maajussi kysyi minulta farmiviikoilla, että pitäisiköhän hänen tietää jo tässä vaiheessa onko hän ihastunut. Kysyin häneltä, että onko hän yleensä nopeasti lämpiävä vai hitaasti syttyvä? Hän vastasi tietävänsä nämä asiat yleensä aika nopeasti. Sanoin hänelle, että ehkä se ei sitten ole kumpikaan näistä vaihtoehdoista, Nuutila muistelee.

– Hän löysi kuitenkin kirjeistä sellaisen ihmisen, jonka kanssa hän edelleen seurustelee. Pitää luottaa omaan intuitioon. Kyllä he joskus kysyvät neuvoja minulta, ja se on erittäin suloista. He kaikki ovat aivan ihania ihmisiä.

MAAJUSSILLE MORSIAN kuudes tuotantokausi starttaa maanantaina 24.9.2012 MTV3:lla.


AVA

Kuvat: AVA

Lue myös:

    Uusimmat