USA 2005. Ohjaus: Lasse Hallström. Käsikirjoitus: Mark Spragg ja Virginia Korus Spragg. Tuotanto: Leslie Holleran, Alan Ladd Jr., Kelliann Ladd. Kuvaus: Oliver Stapleton. Leikkaus: Andrew Mondshein. Pääosissa: Robert Redford, Jennifer Lopez, Morgan Freeman, Becca Gardner, Josh Lucas, Camryn Manheim, Damian Lewis, Lynda Boyd. Kesto: 107 min.
Amerikkalaistunut ruotsalaisohjaaja Lasse Hallström on aina leiponut lämpöisen humanistisia ihmissuhdetutkielmia, joista kirkkaimpina helminä ovat loistaneet lapsuusmuistelus Elämäni koirana (1985) ja ongelmaperhekuvaus Gilbert Grape (1993). Heikoimmillaan ohjaaja on liukastunut sokeritahnan puolelle, kuten kävi ylisöpössä Pienessä suklaapuodissa (2000). Onneksi Hallströmin uutuus kallistuu ensiksi mainittujen puoleen: Kesken jäänyt elämä on karheasti koskettava, viisas ja surumielinen eepos keskilännen tyyliin.
Kaikki tuntuu jääneen kesken eläkkeelle vetäytyneeltä ja toivonsa heittäneeltä karjafarmarilta Einar Gilkysonilta (ruttuisenakin komea Robert Redford), joka ei ole koskaan toipunut ainoan poikansa 10 vuoden takaisesta kuolemasta auto-onnettomuudessa. Einar kituuttaa syrjäisessä mökkerössään hoivaillen vanhaa karhun rampauttamaa toveriaan Mitchiä (Morgan Freeman) ja jutellen pojan hautakummulle, eikä ilahdu yhtään kun entinen miniä, nykyisen miesystävänsä pahoinpitelemä Jean (Jennifer Lopez) pälähtää paikalle 11-vuotias tytär Griff (Becca Gardner) kainalossa. Jääräpäistä vanhusta ja Jeania yhdistää raskas itsesyytös: Gilkyson ei juoppoilultaan ehtinyt estää karhua raatelemasta toveriaan, ja Jean nukahti aikoinaan onnettomuusauton rattiin. Vanhoja haavoja ei ole helppo repiä auki.
Menneisyyden ja oman itsensä kohtaaminen on siis edessä monella tasolla. Pikkuyhteisöä pelottelevasta ja häkkiin teljettävästä karhusta muodostuu symboli anteeksiannolle ja pelkojen voittamiselle – ehkä hieman osoittelevuuteen asti. Mitch tahtoo tavata kontion ”silmästä silmään” ja tietysti päästää sen vapaaksi. Jean puolestaan koettaa selvitä hakkaustarinastaan, jota tahtoisi jatkaa kusipäinen exä (Damian Lewis). Tuekseen sisukas nainen saa elämää nähneen kahvilanpitäjän (aina vakuuttava Camryn Manheim) sekä salskean sheriffin (Josh Lucas). Samaan aikaan Einar joutuu vastentahtoisesti tutustumaan reippaaseen pojantyttäreensä, joka tykkää kissoista ja autonkorjauksesta. Yhteisö ja perhe suojelevat omiaan. Elämä jatkuu aina jossakin muodossa.
Kesken jäänyt elämä on kaikin puolin taattua tavaraa. Se täyttää (ainakin konservatiivisen) katsojan odotukset niin vimosen päälle, ettei kellekään jää paha mieli. Vanhanaikainen elokuva on kuin kuvaamansa ystävällinen amerikkalaispikkukaupunki tai sen tarjoama höyryävä omenapiirakka – mutta ilman turhaa koristeellisuutta tai lässytystä. Kaikilla on toki myös taattu ja hyväksi todettu roolinsa: ahavoitunut Redford on jälleen kunnon lännenfarmari ja Periaatteen Mies. Morgan Freeman on taas kerran ahavoituneen päähenkilön paras kaippari, sydämenviisas ja sarkastinen luotettu juuri niin kuin Clint Eastwoodin taannoisessa Million Dollar Babyssa. Myös Jennifer Lopez on tuttuun tapaan pinnalta nätti ja sisältä silkkaa pippuria pirskahteleva pakkaus, joka sähisee seksistisille junteille suorat sanat.
Ja mikäs siinä. Tällaisia viipyileviä, sydämellisiä maisemaelokuvia tarvitaan. Lasse Hallström on todistanut, että vanhassa joskus vara parempi.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Nordisk Film Theatrical Distribution