Astu kadulta sisään viihtyisään keramiikkastudioon, maalit ja siveltimet odottavat hyvässä järjestyksessä valmiiksi pöydille katettuina. Näyteikkunassa on malleja aiempien asiakkaiden töistä, ja kirjahyllystä löytyy kuvakirjoja inspiraation lähteiksi. Tämä on paikka jossa itse maalataan astioita omiin tarpeisiin tai lahjoiksi. Ohjaajat neuvovat tarvittaessa kädestäpitäen - aiempaa kokemusta ei tarvita.
Suomen ensimmäinen nykyaikainen keramiikkastudio avasi ovansa Helsingin keskustassa elokuussa 2002. - Asiakkaat ovat olleet liikeideasta ihastuksissaan. Paikan emäntä Marketta Eggleton kertoo maahantuoneensa idean Englannista.
-Varsinkin USA:ssa keramiikkakahvilat ovat olleet suosittuja, siellä niitä on jo yli 2000, Englannissakin on yli 400 tätä nykyä, valottaa Eggleton.
- Tänne voi vain poiketa kadulta tai tulla vaikka työpaikan porukan kanssa, jolloin tietysti kannattaa varata aika etukäteen. Meillä on ollut täällä polttariporukoita, perheitä ja syntymäpäivien viettäjiä. Yhdessätekeminen voi olla hyvä vaihtoehto esim. ravintolaillalle, tai voihan täältä suunnistaa johonkin lähellä sijaitsevista ravintoloista illan päätteeksi. Tilaa Kaisaniemankadun studiossa on 50:lle.
Keramiikkastudiossa valitaan ensin mieluinen astia, jonka haluaa maalata. Italiasta ja Englannista maahantuodut lasittamattomat keramiikat maalataan vesiliukoisilla myrkyttömillä maaleilla. Maalauksen jälkeen astiat jätetään liikkeeseen, josta ne toimitetaan eteenpäin lasitettaviksi ja poltettaviksi. Valmiit työt voi noutaa liikkeestä neljän päivän kuluttua.
Maalauksesta maksetaan studiomaksu ja kunkin valitseman keramiikkaesineen hinta. Ryhmät (minimi 8 henkilöä) voivat tiedustella ryhmähintoja. Studiomaksu kattaa studion käytön sisältäen kaikki maalit ja tarvittavat välineet, lasituksen ja polton sekä työnohjauksen. Studiomaksu on 8 euroa / henkilö / päivä. Keramiikkaesineiden hinnat vaihtelevat mallin ja koon mukaan.
Ja näin se käy
Ennen siveltimien ja värien maailmaan astumista kädet pestään saippualla, jotta niistä ei irtoasi rasvaa keramiikan pintaan. Astia pyyhitään tämän jälkeen märällä sienellä sisältä ja ulkoa.
Myös koristelut suunnitellaan oman mielen mukaan. Tässä on valittu lautasen koristeaiheeksi valkoiset kukat vihreällä pohjalla. Idea löytyi erään kirjan sivuilta keramiikkastudiosta. Oman mielikuvituksen tueksi on saatavilla paljon kuvitettuja kirjoja, sabluunoita sekä jo aiemmin tehtyjä töitä.
Ensin lautasen pintaan tuputetaan sienellä hieman keltaista pohjaväriä ja sen päälle vihreää. Sienen tulee aina olla puhdas uutta väriä valitessa. Käsi tottuu oikeaan työrytmiin yrityksen ja erehdyksen kautta.
Valkoisella värillä syntyy kukan terälehdet. Oikeanlaisia vetoja voi ensin harjoitella paperille.
Valkoista väriä täytyy laittaa useampi kerros päällekkäin, jotta väri näkyisi poltonkin jälkeen. Vielä hieman mustaa kukkien varsiksi ja keskustoiksi, ja kukat ovat valmiita. Lautasen nurjalle puolelle signeeraus ja työ on valmis jätettäväksi ohjaajan hoiviin.
Neljän päivän kuluttua kaupassa hakijaa odottaa iloisen värikäs lautanen. Tarjoisiko tältä sushia vai keksejä? Kutsujen puheenaihe siitä tulee varmasti.
- Astioita voi turvallisesti käyttää ruokailuun, ne voi pestä koneessa ja laittaa mikroaaltouuniin, vakuuttaa keramiikan alkuperän ja laadun tunteva Eggleton.
Hauska lahjaidea
Mukava lahjaidea on piirakkavuoan pohjalle maalattu resepti. Tupaantuliaisiin tai muuten lahjaksi voi viedä vuokaan leivotun piirakan. Todellinen yllätys paljastuu lahjansaajalle vasta piirakan alta. Syödyn lahjan resepti jää näin varmasti talteen!
Teksti: Leena Norta Kuvat: Sonja Blåberg
Keramiikkapaletti OyKaisaniemenkatu 4, Helsinkipuh. 09-672424, 050-327 1406Auki: ma-ke 10-19, to-pe 10-21, la 10-18, ryhmille myös muita aikoja
Uusimmat
-
19:27
Israelin armeija kertoo iskeneensä yli 120:een äärijärjestö Hizbollahin kohteeseen tunnissa – MTV seuraa
-
19:22
Hurrikaani Milton voimistunut nopeasti viidennen asteen hirmumyrskyksi Meksikonlahdella
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
19:10
Veden yksityistäminen piti estää, mutta mitä tapahtui? "Uusia Caruna-kauppoja ei pidä sallia"
-
19:05
Haluatko tehdä järkevän päätöksen? Nuku yön yli
-
18:58
Oliver Kapasen NHL-jysäytyksestä vedettiin välittömät ykkösotsikot Ruotsissa
-
18:50
Arkkitehtuurin Finlandia Tammelan stadionille
-
18:45
Viranomaiset paljastavat MTV Uutisille: Lastensuojelussa havaittu epäeettisiä, jopa lainvastaisia toimintamalleja
-
18:31
Oliver Kapanen: NHL-paikka!
-
18:30
Hera-luotain laukaistu avaruuteen, suomalaisteknologiaa mukana – tarkoitus selvittää, miten Maata voi suojella tappavilta asteroideilta
-
18:03
Maajussille morsian -Milla näpäyttää puolisoehdokkaitaan: "Eivät osaa kyllä puhua yhden mitään"
-
17:48
MT: Kuudella siipikarjatilalla salmonellaa Länsi-Suomessa, tapauksilla yhteinen nimittäjä
-
17:48
Johan Neeskens on kuollut – kohtalokas sairastuminen työmatkalla
-
17:32
Parhaan makaronilaatikon salaisuus: "Yksinkertaisesti parasta kotiruokaa"
-
17:31
Olympialajin kulissiriita paisuu – ongelmataho yllyttää oikeustoimiin
-
17:26
Helsingissä kadonnut mies löytyi
-
17:20
Suuri suru valtasi Mäntsälän: "Olemme sanattomia"
-
17:06
Lastensuojelussa on rakenteellista korruptiota, kertoo asiantuntija MTV:lle – näin se näkyy
-
17:06
Herttuatar Meghan teki yllätysesiintymisen – saapui punaiselle matolle hehkeässä tyylissä
-
16:49
Kouvolalaisessa ravintolassa tapon yritys – yksi otettu kiinni
-
Lataa lisää