Eduskunnan uusi kielenkäyttöohje herättää keskustassa jopa hilpeyttä. Eduskuntaryhmän sisäisessä keskustelussa on päivitelty, että millä ihmeen nimellä he nyt oikein voivat itseään kutsua.
Uutta ohjeistusta on tulkittu niin, ettei perussuomalaisia sovi suurissa salissa kutsua "persuiksi". Liioin keskustalaisia ei pitäisi kutsua "kepulaisiksi".
Perussuomalaiset ovat olleet närkästyneitä lempinimestään. Ehkä kovimman mielipiteen esitti kansanedustaja James Hirvisaari. Hän kirjoitti, että jos saa sanoa "persu", niin samalla pitäisi voida sanoa "jutku" tai "nekru".
Keskustan hollolalainen kansanedustaja Juha Rehula hämmästeli Facebookissa pilke silmäkulmassa kepu-sanan kieltoa. Hän ilmoitti, että hänellä on identiteettikriisi, hän kun on aina tuntenut itsensä kepulaiseksi.
-Kun on ikänsä ollut tutuille Juntti ja tutuille ja vieraammille kepulainen, niin tässä sitä nyt ollaan, hän kirjoittaa. Etelä-Suomen Sanomat siteerasi Rehulan kirjoitusta torstaina.
Käytöstavat kunniaan
Monet keskustalaisista ovat vuosien varrella tottuneet kepu-sanaan niin, etteivät he näe siinä välttämättä mitään loukkaavaa. Puolueen vanhaa nimeä keskustapuolue sen sijaan kaihdetaan.
Pitkään kansanedustaja toiminut Sirkka-Liisa Anttilaakaan sana ei sinänsä häiritse. Jossain yhteydessä hän kuitenkin kokee sen loukkaavana, koska siitä on niin lyhyt matka sanaan kepulikonstit.
Anttila sen sijaan on tuohtunut, että istuntosalissa eivät kaikki osaa käyttäytyä. Vanhana perusperiaatteena on, että edustajia aina teitillään ja muutoinkin puhutaan kunnioittavasti.
-Keskustelukulttuurin pitää olla arvossaan, hän tiivisti .
Suomen keskustan nimi oli ennen keskustapuolue. Helsingin Sanomien legendaarinen sarjakuvapiirtäjä Kari toi tiettävästi ensimmäisenä esiin sanaväännöksen kepu.
Puolueessa ei sanasta tietenkään pidetty. Mihinkään suureen protestointiin ei kuitenkaan olisi kannattanut ryhtyä, sillä pian Karin kynästä olisi varmasti syntynyt entistäkin ilkeämpiä piirroksia.
(MTV3 - STT)