USA, 2000. Ohjaaja: Mark Dindal. Käsikirjoitus: David Reynolds. Leikkaus: Pamela Ziehenhagen-Shefland. Tuotanto: Randy Fullmer. Kesto: 78 min.
Disneyn uusin animaatioseikkailu kertoo nuoresta pöyhkeästä keisarista, joka vähät piittaa alamaisistaan ja heidän tunteistaan. Keisari Kuzco laatii suunnitelmia uuden luksuspalatsin rakentamisesta idylliselle vuorelle, mikä samalla merkitsisi alueen asukkaiden häätämistä kodeistaan. Kuzcon entisellä neuvontajalla Yzmalla on kuitenkin omat juonensa vireillä: hän haluaa tappaa keisarin ja anastaa itselleen vallan. Yzmalla sattuu vain olemaan toivottoman tyhjäpäiväinen assistentti Kronk, jonka muskelit korvaavat puuttuvan älyn. Hölmöltä Kronkilta menevätkin ihmeliemet sekaisin: Kuzco muuttuu surkeaksi laamaksi eikä suinkaan vainajaksi. Keisarin kasvu uudeksi ja ehommaksi ihmiseksi tapahtuu kirjaimellisesti, sillä hänen on kohdattava tukuttain karmivia vaaroja ja tukalia tilanteita ennen kuin paluu ihmisen nahkoihin on mahdollinen.
Keisarin uudet kuviot on sangen tavanomainen moraliteetti, jossa paha on karikatyyrisen paha, ja hyvällä ihmisellä rajaton usko toisten perimmäiseen hyvyyteen. Hyväsydäminen talonpoika Pacha, josta tulee Kuzcon apuri ihmisyyden tiellä, antaa kieroilevalla keisarille epäuskottavan monta uutta tilaisuutta. Elokuvan sanoma on yksinkertainen ja kulunut: hyvyys synnyttää hyvyyttä, paha joutuu maksamaan teoistaan, ja ystävyydelle ei löydy arvossa vertaistaan. Meheviin one-linereihin ja fyysiseen komiikkaan nojaavan rallin pelastuksena on sen hyvä rytmi. Rytmiltään hienoimpia kohtauksia on episodi atsteekki-ravintolassa: takaa-ajajat ja -ajetut ruokailevat viereisissä pöydissä, käyvät yhtämittaa keittiössä mutta kulkevat aina eri ovista kohtaamatta koskaan tosiaan.
Tarinan ohella myös hahmot ovat ohuenlaisia. Jopa todellisessa liemessä sinnittelevän Kuzcon kohtalo tuntuu katsojasta aika yhdentekevältä, vaikka lopussa tapahtuva asennemullistus onkin arvattavissa. Parhaimmat naurut irtoavat lihaskimppu Kronkista, joka ottaa kaikki asiat hieman liian kirjaimellisesti. Ja liian monien kauneusleikkausten muovaaman Yzman kautta irvaillaan hauskasti aikamme sairaalloisia kauneusihanteita, treenattua vartaloa ja ikuista nuoruutta.
Jos elokuvalle ei aseta ihmeempiä odotuksia, se palvelee katsojaa hyväntuulisena vauhtiviihteenä. Visuaalisesti Keisari ei yllä kuvallisesti rikkaan Mulanin tai Egyptin prinssin tasolle, vaikka yöllisiin metsäkohtauksiin onkin saatu mystiikkaa ja syvyyttä. Toisaalta elokuva viehättää läpeensä humoristisella asenteellaan, mikä naurattanee niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin. Stingin musiikki toimii, ja mikä parasta, elokuva ei ole imelällä tavalla puhkisävelletty.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Buena Vista