Kaupataanko nyt maailman kallein taulu?

Yksi maailman kuuluisimmista maalauksista, Edvard MunchinHuuto, myydään keskiviikkona. Norjan kuuluisin kuvataiteilija teki Huudosta neljä versiota. Nyt New Yorkin Sothebylla myytävä teos on ainoa yksityisomistuksessa oleva versio. Jonkun odotetaan maksavan pastellimaalauksesta yli 60 miljoonaa euroa.

Taidehistoriassa ei ole koskaan ennen laitettu taideteoksen lähtöhinnaksi näin suurta summaa.

Norjalainen Munch (1863-1944) teki nyt myytävän maalauksen vuonna 1895. Teoksen omistaa liikemies Petter Olsen, jonka isä oli Munchin ystävä, tukija ja naapuri. Muut huutavaa hahmoa esittävät teokset ovat norjalaismuseoissa.

Huutokaupan mukaan myytävä maalaus on neljästä versiosta eloisin. Lisäksi se on ainoa versio, jossa yksi taustalla olevista hahmoista on kääntynyt katsomaan maisemaa.

Edvard Munch on itse kirjoittanut kuuluisimmasta maalauksestaan: "Siinä minä seisoin pelosta vavisten ja kuulin luonnon läpitunkevan, loputtoman huudon." Huutaja näyttää tuskaiselta ja taivaan värit vääntelehtivät kuin kivusta.

Petter Olsen on kertonut, että myynnistä saadut tuotot käytetään uuden museon, taidekeskuksen ja hotellin rakentamiseen Olsenin tilalle Norjassa. Hänen isänsä Thomas Olsen oli laivanvarustajasuvun perillinen, ja siksi hän pystyi tukemaan Munchia 1920-luvulta lähtien.

Toisen maailmansodan aikana natsihallinto piti Munchin teoksia turmeltuneina ja poisti niitä museoista. Olsen sai kuitenkin pelastettua niistä 74.

Kaksi neljästä Huudon versiosta on varastettu museoista, mutta molemmilla kerroilla maalaus on saatu takaisin.

Lue myös:

    Uusimmat