Kaunarit-tähteys, filantrooppi, vaikeita sairauksia – mitä Dallas-tähtien elämään kuuluu nyt?

Dallas-sarjan päättymisestä on jo aikaa, mutta ohjelman hahmot ovat jääneet sarjan fanien mieliin luultavasti ikuisiksi ajoiksi.

Dallas, yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista sarjoista jatkui vuoteen 1991, jonka jälkeen siitä kuvattiin vielä muutama kausi vuosina 2012-2014. Myös osa alkuperäisistä hahmoista oli mukana uudessa versiossa.

Mutta mitä kuuluu jo 70-luvulla alkaneen sarjan tähdille nyt vuosikymmeniä sarjan lopettamisen jälkeen?

Larry Hagman eli John Ross "J.R." Ewing Jr. 

Juonittelevaa J.R.:ää näytellyt Larry Hagman oli ainoa sarjan näyttelijöistä, joka oli mukana sarjan jokaisessa jaksossa, joita kertyi vuosien aikana yhteensä 356.

Hagmanin hahmo ammuttiin Dallasin kolmannen kauden viimeisessä jaksossa 80-luvulla. Tästä alkoi usean kuukauden pohdiskelu siitä, kuka on ampunut J.R.:n. Kuuluisasta juonenkäänteestä tehtiin jopa ´Kuka ampui J.R.:n´-paitoja ja -mukeja.

Asia kiinnosti ihmisiä jopa niin paljon, että Hagmanille tarjottiin lomamatkalla 100 000 puntaa, että tämä paljastaisi hahmonsa ampujan.

Sarjan päättymisen jälkeen vuonna 1991 Hagman esiintyi useissa televisio-ohjelmissa ja elokuvissa, kuten Täydelliset naiset.

Hagmanilla oli jo tuolloin ongelmia terveytensä kanssa. Vuonna 1995 hän oli leikkauksessa maksasyövän takia ja vuonna 2011 hän sairastui kurkkusyöpään, johon hän kuoli marraskuussa 2012.

Patrick Duffy eli Bobby Ewing

Ewingin perheen nuorinta poikaa Bobbya näytellyt Patrick Duffy pääsi näyttelemään Dallasissa hyväntekjää, ja hän olikin Ewingin perheen sydän.

Vuonna 1985 Bobbyn hahmo tapettiin sarjassa, mutta tämä palasi vuotta myöhemmin. Samalla paljastui, että itse asiassa koko yhdeksäs tuotantokausi olikin ollut hänen rakkautensa kohteen Pamela Barnes Ewingin unta.

Omassa elämässään Duffylla oli suuria vastoinkäymisiä, sillä ohjelman kuvausten aikaan hänen vanhempansa murhattiin aseellisessa ryöstössä näiden omistamassa baarissa Montanassa.

Duffy esiintyi myös Dallasin spin offissa 2010-luvulla, mutta hän pääsi näyttelemään myös toiseen aikamme suursuosion saavuttaneeseen sarjaan eli Kauniit ja rohkeat -saippuaoopperaan. Duffy näytteli siinä 2006-2011. Samaisesta syystä hänellä on ollut menestynein ura Dallas-näyttelijöistä ohjelman loppumisen jälkeen.

Hän on ollut naimisissa vaimonsa Carlyn kanssa jo 41 vuotta ja heillä on kaksi poikaa ja neljä lastenlasta.

Linda Gray eli Sue Ellen Ewing

Ennen Dallasia Linda Greyn suurin hetki julkisuudessa oli antaa sääret rouva Robinsonille Dustin HoffmaninThe Graduate -elokuvan mainosjulisteessa. Grey sai kuvasta palkaksi 25 dollaria.

Dallasissa hän näytteli J.R.:n kärsivää vaimoa, joka muun muassa tykkäsi naukkailla vodkaa ja harrasti irtosuhteita. Grey kuvaileekin Sue Ellenia ’alkuperäiseksi täydelliseksi naiseksi’ viitaten myöhemmin ilmestyneeseen samannimiseen televisiosarjaan.

Dallasin jälkeen 90-luvulla Grey teki useita vierailuja BBC:n Lovejoy-sarjassa. Hän oli mukana myös useassa amerikkalaiselokuvassa.

Dallasin uusintaversion kuvausten jälkeen hän on muun muassa esittänyt Hyvää haltijatarta Tuhkimon pantomiimiversiossa Lontoossa.

Hän oli naimisissa 21 vuotta valokuvaaja Ed Thrasherin kanssa. Heillä on kaksi poikaa ja kaksi lastenlasta.

Barbara Bel Geddes eli Miss Ellie Ewing Farlow

Barbara Bel Geddesillä oli pitkä ja loistokas ura takanaan jo ennen Dallasia. Hän oli muun muassa Oscar-ehdokkaana 1940-luvulla. Pitkälle uralle Hollywoodissa mahtui muun muassa Alfred HitchcockinVertigo-elokuva sekä rooli Kissa kuumalla katolla -näytelmässä.

Bel Geddes oli mukana alkuperäisessä Dallasissa kaikkina muina kausina, paitsi vuonna 1984, jolloin hän toipui sydänleikkauksesta. Tuolloin häntä paikkasi Oscar-voittaja Donna Reed.

Dallasin jälkeen Bel Geddes jäi eläkkeelle ja muutti Maineen, jossa hän jatkoi päiviään taiteilijana. Hän muun muassa teki kortteja kirjoitti lastenkirjoja.

Bel Geddes kuoli elokuussa 2005 ollessaan 82-vuotias.

Victoria Principal eli Pamela Barnes Ewing

Victoria Principalin näyttelemä Pamela Barnes Ewing oli Bobbyn vaimo ja rakasti tätä suuresti heidän perheidensä riidoista ja vastoinkäymisistä huolimatta.

Principal jätti ohjelman vuonna 1987. Tämä lyhyempikin mukanaoloaika kuitenkin riitti siihen, että hän on vieläkin yksi sarjan muistetuimmista hahmoista.

Sarjassa hänet nähtiin ongelmien aiheuttajana, mutta siviilielämässään hän on omistautunut tekemään hyvää näyttelijäntyön ohella.

Dallasin jälkeen hän oli mukana useissa televisioelokuvissa, mutta hänestä tuli ohjelman jälkeen myös filantrooppi. Vuonna 2006 hän perusti hyväntekeväisyysjärjestön, joka lahjoitti 200 000 dollaria Yhdysvaltojen rannikon putsaamiseen vuonna 2010 tapahtuneen öljyonnettomuuden takia.

Lähde: Daily Mail.

Lue myös:

    Uusimmat